Leave me alone, I wanna go home

Oon ollut kaks päivää "kotona" (hmm) äitin luona joululomalla, ja oon niin rikki että haluan juosta pimeään yöhön ja juosta niin kauan että en saa henkeä. Äiti kännää ja laulaa kolmelta yöllä räkäkännissä niin etten saa nukuttua, ja oon niin vihanen että tekis mieli kirkua tyynyyn ja viiltää ranteet niin syvältä auki että en siitä enää ylös nousisi. Haluan takaisin kotiin, voinko lähteä huomenna bussilla jo takaisin vaikka juuri saavuin? Mielestäni kylllä sillä enhän mä ole täällä mun perheelle muutakun känni- ja tupakkakuskina sekä maksumiehenä.

Mä en kestä olla täällä, miksei kukaan pelasta mua täältä?

Break down

Niin kun tän blogin lukijat (jotkut sellaset harvat?) ovat varmasti huomanneet etten oikeen jaksa päivitellä enään tänne mun kuulumisia. Mun twitter-tilistä on tullu mulle tän syksyn aikana mun uus henkireikä jota käytän joka päivä ja jonne on helppo päästä puhelimella heti. Siksi tää blogi ei tunnu enään niin elintärkeältä, mutta en halua silti luopua tästäkään ihan kokonaan.

Viime viikko meni huonosti. En liikkunut koko viikkoon, ja söin huonosti. En liikaa mutta huonoja valintoja. En kuitenkaan onneksi lihonnut, tänään puntari näytti aamulla 70,9 kiloa. Eli kohta ollaan taas kutosen puolella, toivottavasti viimistä kertaa ikinä. Oon niin monta kertaa luvannut etten enää ikinä tuu seiskojen puolelle ja silti täällä ollaan koko ajan... mutta nyt yritän tosissani. Harmittaa että viime viikko laihdutusaikaa meni hukkaan, ajattelin että mulla on tavoitteena päästä 68 kiloon uuteenvuoteen mennessä. Ei kyllä tällä tahdilla, eilen urheilin ja paastosin yhtä proteiinirahkaa lukuunottamatta. Tänään kaloreita taas perus 500 ja liikuntaa ei yhtään (laiska paska). Pakko alkaa ottaa urheilu tosissaan, ei tästä tuu muuten mitään.

En olis millään uskaltanut tänään punnita itseäni vielä (koska pelkäsin lihonneeni) mutta mulla oli aamulla lääkärin tarkistusaika jossa tiesin että mut punnitaan, joten en kestänyt sitä että mulle oltais päin naamaa pamautettu että oon ylipainonen sika. Joten oli pakko saada tietää mitä painan ennen sitä. Lääkärissä puntari näytti 72 kiloa, mutta olin farkut ja jopa kengät jalassa sekä se on tietenkin eri asia kun oma puntari joten ei siihen voi luottaa ihan täysin... eikä nyt sinäänsä ihmetytä jos oon vähän turvonnut kun söin lauantaina kuitenkin karkkia? Nytkin mun pöydällä makaa avaamaton karkkipussi, eikä yhtäkkiä tulisi mieleenkään koskeakkaan siihen. Nyt itsekuria nainen, pidä se kontrolli yllä, sä pystyt siihen. 

Vaikka kaverin pahat sanat viilsivätkin viikonloppuna. Mulla oli pöydällä just se karkkipussi ja puolikas suklaalevy. Kaveri kommentoi asiaa näin: "miks sullon noin montaa eri karkkia?" Joo kiitos, tiedän olevani läski sika ja syömishäiriöinen, kiitos muistutuksesta.

Se tunne että en elä omaa elämääni vaan seuraan kaikkien muiden elämää vahvistuu koko ajan. Oon vaan joku sivuhahmo jonkun muun elämässä, millä ei ole päämäärää eikä tulevaisuutta. Herään joka aamu ja mietin tuskissani miksi mun piti edes herätä uuteen päivään. Mulla ei ole mitään motivaatiota eikä haluja. En jaksa tehdä mitään enkä välittää mistään. Paitsi laihduttamisesta. Mietin joka päivä itsemurhaa ja viiltelyä, jälkimmäinen houkuttelee varsinkin. Pelkäänkin joululomaa koska äitin luona viimeks viiltelin syyslomalla. Pelkään että saan jonkun romahduksen siellä taas. Joudun koko ajan syvemmälle ja syvemmälle tähän suohon, enkä pääse mitenkään pois.

Siellä lääkärillä mun piti vastata kahteen mielenterveys kysymykseen. "Oletko tuntenut masentuneisuutta ja alakuloa viime aikoina? Oletko huolissasi näistä tunteista, oletko menettänyt motivaatiosi ja halukkuutesi?" Mun ei oo ikinä ennen tehnyt niin paljon mieli vastata sellaseen "turhanpäiväseen" kyselyyn totuudenmukasesti. Mutta sitten mietin että jos olisin vastannut molempiin kohtiin kyllä, mitä olisin sanonut sille lääkärille kun se olisi siitä kysynyt? Niin, en mitään, koska en pysty puhumaan kenellekkään. Muille kuin teille blogin lukijoille ja twitterin ihmisille. 

What seemed like a good idea has turned into a battlefield.