Burn out

Tauko kirjoittamiseen on johtunut ihan täysin totaalisesta kouluhelvetistä. Koko kuukauden hellittämätön stressi ei ole vieläkään ohi. Stressi kestää vielä ainakin kolme viikkoa. Tämän lisäksi oon taas kipee ja koen jonkin näköstä burn outtia ja mun kroppa oireilee flunssana. Pakko silti koittaa jaksaa eteenpäin vaikka voimat tuntuu olevan täysin loppu. Eilinen ja tääkin päivä on mennyt itkiessä ja ahdistuessa elämästä, niinkuin koko muukin kuukausi.

Ainut hyvä asia tässä on että oon onnistunut pitämään laihdutuksen yllä. Syön päivittäin 500-800 kaloria ja liikun aina mahdollisuuden mukaan. Oon 0,3 kilon päässä "alkupainosta" enään joten tunnen toivoa. Oon myös onnistunu vajoomaan niin syvälle tähän syömättömyyden maailmaan etten ees tajua miten oon joskus voinut vetää kaikkea lihottavaa paskaa naamaan. Nyt ei tulisi pieneen mieleenkään. Kammoan alkoholia ja kaikkea mitä kaverit vetävät vieressä. Nytkin pelkään huomista koska kaveri ehkä pakottaa mut tulemaan juomaan hänen pikkujouluihinsa. Yritän olla menemättä vedoten kipeyteeni.

En vaan jaksa odottaa että olisin laiha jo. Tiedän että kyllä se sieltä tulee, kunhan nyt jaksan pitää pääni ja jatkaa.

Take me away from here

En uskaltanut käydä eilen puntarilla koska pelkään sen näyttävän liian isoja lukuja. Huomenna aijon kuitenkin mennä, sillä eilisen ja tän päivän molempien kalori saldo on ollut vajaa 500 kaloria. Kuukautisetkin loppu, joten uskallan ehkä kokeilla mitä puntari sanoo. Tiedän etten ole ainakaan laihtunut kun en ole urheillut yhtään, vain nukkunut koko ajan. Mutta toivon silti että se näyttäisi edes samaa kuin viimeksi.

Pelkään loppu viikkoa, sillä joudun houkutusten äärelle. Alkoholia ensimmäisen kerran kahteen viikkoon (!) ja ruokaa... toivottavasti hillitsen itseni. En saa ainakaan lihoa yhtään reissun aikana. Muuten kaikki on ollut turhaa.

Katsoin tänään ylen dokumentin itsemurhasta ja siitä miten se vaikuttaa läheisiin. Samaan aikaan dokumentti sai mut ajattelemaan etten ikinä voisi tuottaa sitä tuskaa mun veljelle, mutta samaa aikaa tajusin että olisin kuitenkin kykeneväinen tekemään sen jos tilanne sen vaatisi, niinkuin se tulee vaatimaan loppujenlopuksi.

Eihän tästä elämästä kukaan selviä hengissä, onko sillä siis väliä jos lähden aikaisemmin kuin muut?

I want to do it

Viikko on mennyt hyvin, ja epäonnistuneesti. Taino, ei niin epäonnistuneesti kuin olisi voinut mutta kuitenkin, en ole tyytyväinen.

Ma-ke söin joka päivä 500-900 kaloria, liikuin vähän ja söin nesteenpoistajia. Torstai aamuna vaaka näytti 2,1 kiloa vähemmän. Nesteitä kaikki, tiedän. Silti hymyilytti.

Mutta torstaina kaikki kaatui. Menin yökylään kaverille ja syömisen tiedossa en syönyt päivällä mitään. Ilalla sitten leffan merkeissä syötiin, ei paljoa (en ylensyönyt, osasin ottaa maltilla) mutta ruoka oli sen verran huonotasoista että kalorit pomppi ainakin kahdessatonnissa... harmitti ihan helvetisi mutta päätin tsempata perjantaina.

Ja sitten jäinkin ystäväni luo koko viikonlopuksi. Perjantaina ja lauantaina molempina päivinä kalorit pomppi 2000 enkä ylensyönyt. Poltin vain pari tupakkaa, en juonut. En pahemmin liikkunut. Joten en voi sanoa että epäonnistuin täysin, mutta tiedän silti epäonnistuneeni. En ole ainakaan laihtunut enempää. Vaan pahimmassa tapauksessa paino on takaisin sen 2 kiloa koska...

Eilen alkoi kuukautiset ja olen helvetin turvonnut mahasta. Lisäksi tulin kipeäksi, en tiedä mitä teen ensi viikon liikuntojen kanssa. Haluan vain laihtua, miksi tuntuu ettei minulla ole siihen koskaan aikaa? En kuitenkaan aijo luovuttaa. Syön ma-ke vain koulussa. Tai ainakin yritän. Katson kunnon mukaan pystynkö harrastamaan mitään liikuntaa. Kun kuukautiset ovat ohi ja olen selvinnyt ensiviikosta, aijon aloittaa taistelun tosissani.

Haluan pystyä siihen.