Drowning in my sorrow

En oo taas viikkoon kirjottanut. Eipä mulla taida olla mitään järkevää asiaa. Häpeän vaan itseäni niin paljon, että kirjottaminen tuntuu mahdottomalta. 

Oon aika varma että oon lihonut takaisin 70 kiloon. Oon vaan yhtä helvetin läskiä. Ja mietin pääni puhki, kidutan itteäni koko ajan, ihan oikeesti, joka vitun ikinen minuutti, että miten tää meni taas näin, miten mä oon taas tässä pisteessä. Koitan keksia suunnitelmaa, millä mä pelastun tästä?

Mua pelottaa. Muutan lauantaina, mutta kun muutto on ohi ja oon saanu uuden kämpän kuntoon niin tuun takas "kotiin" 2 viikoks ennenkun koulu alkaa koska mitä mä siellä toisessa kaupungissa yksin tekisin. Porukat lähtee lomalle, ja mun viimiset kaverit jota mullon jäljellä on sillon töissä. Sillon mä alotan, kaiken uudestaan. Helvetinmoisen treenin ja lopetan syömisen, niin hyvin kun pystyn, taas. Koska selvästikkään ei tolla fitness hommalla pitkälle pötkitty. Mä aijon laihtua jouluun mennessä niin paljon että kun tuun jouluks takasin kotiin kukaan ei tunnistakkaan mua.

Ainut mikä mua pelottaa tässä onnistumisessa on se, että koko syksy tulee sisältämään tosi paljon alkoholin juontia, koska opiskelijabileet = uusia kavereita. Ja niitähän on aika paljon niitä bileitä joten... en tiiä, vanha kunnon ei ruokaa + viinapullo + light ediin? Eikä mitään hulluja krapulamättöjä... en tiedä AHDISTAA!

Haluan vaan laihtua, mua ei kiinnosta oikeesti mikään muu. Silti mä vaan lihotan itteäni. Tähän on pakko tulla muutos, mistä mä ammennan sen voiman jaksaa kun tuntuu että tällä hetkellä voisin vaan nukahtaa ikuiseen uneen?

Ihan sairas olo. Epätodellinen. En voi kirjottaa tai kertoa tästä paljon, koska koko ajan kun puhun tästä tai mietin tätä asiaa mun keuhkoja puristaa niin paljon etten saa henkeä. Ja en oo itkeny vielä, pelkään että koska se iskee.

Mulla ja Kauriilla meni välit poikki tänään, lopullisesti.

Pallo oli täysin Kauriin nurkassa, se päätti että näin on parempi koska ei suostunut mulle kertomaan syytä siihen miksi se teki mulle niin pahasti kun se teki. Koska hän ei vaan voinut kuullemma kertoa sitä, niinkun mulla on asioita joita en voi kertoa sille. Tuntu ihan kun se olis yrittäny kiristää mua kertomaan että "hei, et muuten tienny ku oon varjellu tätä asiaa 14-vuotiaasta asti mut mullon jonkiasteinen syömishäiriö varmaan ja oon itsetuhonen, ylä-asteella harrastin viiltelemistä ja itseni polttamista ja nyt tykkään näännyttää itteäni ja oksennella, ootko nyt tyytyväinen?" En voi käsittää että miten tässä kävi näin. Enkä voi ymmärtää mikä se syy oli ja miksi hän ei sitä mulle suostunut kertomaan.

Oon samaa aikaa niin vihanen, loukattu ja surullinen. Ymmälläni. Vittu. Ei tässä voi taas käydä näin. 

Ja nyt se itku sit iski, helvetti sentään.

Killing myself

Tajusin/huomasin tänään että oon taas lihonu. En oo treenannu 2 viikkoon ja oon syöny kun sika joten ei mikään ihme. Läski vaan lisääntyy ja kerääntyy mun lihasten päälle, tehden musta muodottoman läskikasan. 

Täytän ensviikolla 20, mullon viimiset työvuorot ja alan pakkaamaan muuttoa varten. Synttäreitten jälkeen pakko jatkaa laihdutusta, ei mun pää kestä muuten enää.

Ainiin, unohdin melkeen mainita että oon menettäny mun parhaan ystävän, Kauriin.  Sain tietää että se oli tehnyt jotai aivan järkyttävän kamalaa mun selän takana mulle, joka rikko täysin kaiken luottamuksen meijän väliltä ja rikko ne "kauris ei tee ikinä mitään pahaa, hän on täydellinen, minun ystäväni" lasit joitte  läpi oon sen touhuja kattellu. Että tällälailla, miten mulle kävi taas näin? Menetin kaks vuotta sitte silloisen parhaan ystäväni joka oli mulle yhtä tärkeä kun Kauris on nyt. Ja nyt Kauristakaan ei oo enää olemassa, ainakaan mulle. 

"Siis masentaaks sua oikeesti tää Kauris juttu nyt noi paljo?"

Voi, kyllä masentaa, niinkun kaikki muukin. 

Worthless fatty

Mun maha pömpättää, ja tursuu farkuista yli. 

Mä vaan syön ja syön. 

Käytän kurkkukipua teosyynä ettei tartteis mennä salille. 

Käytän muuttoa tekosyynä jotta voin ajatella että 

"tämä ei ole hyvä aika keskittyä laihtumiseen ja treenaamiseen".

Miten mä aina loppujenlopuks päädyn tähän pisteeseen?

Haista vittu, helvetin läski.

My future?

Oon kirjottanut viimeks kolme viikkoa sitten. 

Ja siihen on hyvä syy. 

En oo osannut, 

enkä pystynyt tulemaan kertomaan tänne mitään. 

Niin paljon on muuttunut, 

niin paljon on tapahtunut, 

koko mun elämä on ihan päälaellaan. 

Muuttumassa, vihdoin.

Ensiks, tää asia joka oikeestaan muutti/muuttaa koko mun elämän lopullisesti päälaelleen: 

mä pääsen pois täältä. 

Mut hyväksyttiin kouluun toiselle paikkakunnalle! En voi uskoo sitä vieläkään kunnolla, koska se tuli ihan täytenä yllätyksenä, ne pääsykokeet ei oikeesti mennyt niin hyvin että uskoin että mulla olis ollut mahdollisuuksia. Ja silti pääsin. Oon niin ylpee itestäni ja ilonen koska tä tarkottaa täydellistä elämänmuutosta: muutto uudelle paikkakunnalla, pääsen vihdoin pois vihaamasta kaupungista ja ihmisistä joita en enää siedä silmissäni. Se että että pääsen pois ja alottamaan ihan alusta ja yksin tulee helpottamaan mun elämää niin paljon. Ja onneks se tapahtuu jo 2 viikon päästä, koska mitä vähemmän aikaa siihen muuttoon on sitä enemmän mun pää hajoo ja halu päästä pois täältä kasvaa.

Tän muuton seurauksena pääsen myös pois mun työpaikasta, jossa oon ollu jumissa ja orjana jo liian kauan, eksyssissä keksimättä keinoa pois. Tää työpaikka on ollut yhtäsuuri syy mun mielenterveyden horjumiselle kun tää kaupunkikin, ja en voi uskoo että nyt pääsen niistä molemmista kertaheitolla eroon. En jaksa odottaa, että saan alottaa alusta, ihan puhtaalta pöydältä! Mulla ei oo mitään syytä jäädä tänne, ja jos mun pari kaveria ja perhe ei jäis tänne en tulis enään ikinä takasin. Mutta tottakai täytyy tulla joskus käymään, mutta helvetisti se on helpompaa kun tiedän etten itse enää asu täällä.

Toinen asia on tää mun laihdutus, joka on myöskin mennyt ihan päälaelleen. Mun ajatukset siitä heittelee laidasta laitaan. Osasyy sille miks en oo 3 viikkoon kirjottanut, on se etten oo jotenkin kyennyt. En oo halunnut lukea SH blogeja, koska se on ahdistanut niin paljon koska itse menin tuon salitreenin kautta hurahtamaan fitness hömpötykseen ihan täysin. Syön nykyään normaalisti, ja terveellisesti, ja herkuttelen. Treenaan salilla melkeen joka päivä. En murehdi painosta, vaan läskistä. Ja sitä kyllä löytyy. Oon saanut treenattua mun lihaksia aika hyvin näkyviin, mutta mun pitäis silti polttaa todella paljon rasvaa että ne läskit siitä lihasten päältä laihtuis että voisin näyttää hyvältä mutta koskaan en saa alotettua, enkä nyt varsinkaan kun on yli viikkoa hoidettu tätä muutto/koulu hässäkkää ja tää jatkuu ainakin elokuun alkuun saakka. 

Miten menin sitten tälleen hurahtamaan pois syömisvammailusta ihan kokonaan? 

En oikeastaan tiedä, koska mun ajatukset koko asiasta on ihan solmussa. 

Mun treenikaveri sai mut vaan jotenkin vaikutettua siitä, että 

"luut on rumia" 

ja että me ei "

ainakaan haluta olla semmosia rumia tikkuja",

lihasta sen olla pitää! 

En ensin hyväksynyt tätä ajattelutapaa, mutta yhtäkkiä huomasin ihailevani lihaksikkaampia käsivarsiani ja reisilihaksiani. Täähän on näin paljon parempi! Ja huomasin että jos koitan lukea blogeja, kaikki SH ajatukset  ja möröt palaa vauhdilla takaisin päähän joten en oo siksi niitä lukenut. 

Paitsi tänään, koska mä pelkään.

Sit ku mä muutan, 

mä oon ihan yksin.

 Kaupungissa, jossa kukaan ei tunne mua. 

Olis niin helppoa, 

niin helvetin helppoa lipua siihen vanhaan ja tuttuun laihduttamiseen. 

Kukaan ei huomais, 

eikä tietäis etten syö. 

Säästäisin helvetisti rahaa ruuissa! 

Ja vielä parempaa, kun tulisin käymään kotona, kaikki huomaisi heti jos oon laihtunu. 

"Voi että miten sä oot tolleen laihtunu!"

Mä niin kaipaan vieläkin sitä, mä niin haluaisin vieläkin kuulla ne sanat joskus.

Mut mä vaan pelkään. Mitä jos en jaksakkaan treenata niin paljon salilla siellä, kun nykyään? Mitä jos mulla ei oo rahaa terveysruokiin? Liusunko mä sitten heti takas syömisvammailuun? En tiedä edes mitä teen tän blogin kanssa. Tähän on nyt aikamoinen riskitekijä, mut en kuitenkaan haluis lopettaa tätä, mut en tiedä pystynkö jatkamaankaan.

Vaikka tiedän, että ihan pian tuun olemaan onnellinen, 

niin mun ajatukset on silti ihan rikki kaiken suhteen.