The reason

Äiti ei ensin uskois, sen jälkeen se suuttuis ja syyttäis mua ja itteään. Ja sitten iskää.
Iskä pitäis mua hulluna joka täytyy lukita mielisairaalaan kauas pois, en olis enään sen tytär millään muotoa.
Pikkuveli ei ymmärtäis.
Ystävät ei ymmärtäis. Ne pilkkais ja naurais. Jotkut säälis. Kohdeltais eritavalla, säälien ja voivotellen. Mut ei enään koskaan samalla tavalla. Menettäisin kaikki mun vähäisetkin ystävät.
Kaikki muut juoruais, naurais ja pitäis mua ihan vitsinä.

Easter depression

Tunteet ja ajatukset tuntuu heittävän volttia koko ajan. Vaikka nukahdinkin taas vasta kolmen jälkeen nukuin kuitenkin hyvin ja kahteentoista asti. Ajatukset heitteli aamulla? Mitä mä teen tänään? Syönkö, menenkö lenkille? Sain onneks koottua itteni ja kävin lenkillä. Kauriin luo suihkuun. Yllättäen kauris tarjos taas ruokaa. Otin ihan vähän perunaa. En ottanut kakkua tai jätskiä. Huomasin että nieleminen sattuu eilisen oksentamisen jälkeen. Hyvä, eipähän tartte tänään syödä mitään turhaa.

Kotona söin keittoa ja illalla kananmunaa. Alkoi tehdä mieli suklaata. Oli jännä tunne, teki henkisesti ihan hirveesti mieli sitä (ja alko nytkin tekemään kun kirjotan tätä) mutta fyysisesti ällöttää niin paljon että on semmonen olo etten pysty. Varsinkaan kun eilen sitä oksensin. Kyllä se ajatus siitä suklaalavystä mun repussa silti kummittelee koko ajan mun päässä. Enkä mä tiedä mitä mä sille tekisin. En halua heittää roskiin mutta en antaa myöskään äitille. Enkä syödä sitä itse. Pää sekoaa.

Onneks huomenna pääsee taas uimaan, vähän ekstra kulutusta. Ja illalla taas kotiin... menipäs tää loma taas äkkiä. Ihana päästä kotiin turvaan taas rauhassa laihduttamaan! Vähän ahdistaa kyllä kun tiistaina mun luo tulee yks kaveri täältä ja on pari päivää mun luona... niin ressaa syömiset sen nähden. Ja en pysty zumbaamaan joten pitää lenkkeillä ja käydä salilla.

Sattuu jotenkin kaikki paikat oudosti. Niin outo olo. Ahdistava. Vaikka oon vaan maannut koko illan ja kattonut nymfejä... Sara Soulié on loistavaa thinspoa.

Not so proud anymore

Olis vissiin pitänyt koputtaa puuta eilen sen jälkeen kun kirjotin ton postauksen? Eiköhän rankka alamäki alkanutkin siitä heti...

Eilen meni hyvin siihen asti että menin sille grillijuhliin. Leffassa kaikki meni hyvin, join vain vettä vaikka vähän se popparin/karkin haju ja äänet siellä elokuvasalissa tekikin pahaa. Mutta pysyin vahvana. Ja sitte saavuin juuri sopivasti jälkkärille sinne juhliin. Tujotin kauhuissani sitä kakkua. Voi vitun jumalauta vittu! Okei, en oo syönyt koko päivänä kun 300 kaloria kai mä pienen palan voin ottaa jossen kehtaa kieltäytyä... olisin kieltäytynyt mutta kauris tarjosi mulle ensin siideriä. Kieltäydyin, ja se ihmetteli sitä niin suuresti että en kehdannut enään kakusta kieltäytyä. Otin tosi pienin palan vaan. Sen jälkeen kauris tarjos mulle viiniä. Otin yhden lasin kun tiesin että siinä on noin 80 kaloria vaan. Sen jälkeen se toi suklaalevyn pöytään, ja kas kummaa aloin sitä sitten napsia, yhteensä kaks riviä eli 50 grammaa yhteensä (laskin koko ajan). Hyi vittu oikeesti. Ahdisti, harmitti ja vitutti niin paljon. Sit menin vielä keskellä yötä syömään vähän popparia toisen kaverin luona. Saatanan saatana.

Aamulla oli kauhee nälkä, en syöny kaverilla mitään. Vaikka se söi pitsaa. Ei tehnyt yhtään mieli. Mut sit se tarjos mulle suklaapatukan ja söin sen. Tulin kotiin, söin keittoa. Aika paljon. Ja maitoa. Normaalisti. Harmitti niin paljon että aattelin ihan sama, meen kauppaan ja katon koko illan telkkaria. Mut kaupassa olin ihan paniikissa. Mitä mä syön? En mä halua mitään, ei tee mitään mieli. En todellakaan ala väkisin itteeni mitään paskaa tunkemaan? Ostin kokis zeroa, jätskin ja sitä samaa suklaata mitä söin kauriilla. Tulin kotiin, söin sen jätskin ja oikeesti yhden rivin eli neljä palaa sitä suklaata ja ihan pari sipsiä siihen päälle. Ja mulle tuli niin paha olo, olin niin täynnä. Makasin ja mietin että mitä mun oikeen pitäs tehdä kun ahdistaa ja maha onniin täynnä. Eikun oksentamaan. Onneks ketään ei oo kotona niin pystyin oksentamaan, muuten olisin ollut kusessa... mietin tätä myös sillon kun ajoin jo sinne kauppaan. "Jos alan ahmia, voinhan oksentaa kun oon yksin". Ja en edes ahminut ja oksensin silti. Ja nytkin tekisi mieli syödä lisää..... ei tää tosiaan ihan tervettä touhua ole.

Väsyttää ihan hulluna, menin viideltä viime yönä nukkumaan. Edellisyönä en äitin takia nukkunut kun jonku kolme tuntia. Pää särkee koko ajan univajeen takia. Mä vaan haluaisin nukkua, vaikka pitäis koko ajan vaan treenata. Ahdistaa kun tiedän että huomenna on pakko mennä lenkille mutta en tiedä minne pääsisin suihkuun kun uimahalli on kiinni. Helvetti sentään. 

Miksen mä vaan voisi joskus edes onnistua, ja oikeesti laihtua, ja olle vihdoin se ketä ulkoapäinkin ketä olen sisältä?

Keep going

Oon niin ylpee itestäni, oikeesti. Kohta mennyt yks ilta ja päivä lomalla kotona, enkä oo sortunut. En mihinkään. Vaikka tilanteita on todellakin ollut. Niin silti oon onnistunut pitämään pääni. Jotenkin alkaa tuntua, että en edes pystyisi enää sortumaan, onko tää ihan tajuttoman tyhmä ajatus? Siis aloin vain ajatella, kun telkkarista tuli mäkkärin mainos. Ja mietin että jos sortuisin syömään sellasta. Sen jälkeen mä aloin heti ajatella että hyi helvetti, miks mä edes haluaisin tunkea sellasta paskaa mun kroppaan enää ikinä! Tää ajatus toi mulle jotenkin sellasen olon että enhän mä edes voisi sortua mihinkään tyhmyyksiin tosta noin vaan. Mutta ehkä se on taas tätä alkuhuumaa, kattellaan uudestaan taas sitten kuukauden päästä kun paino alkaa jumittaa...

Oon saanut treenattua myös tosi hyvin täällä. Eilen ja tänään kuuden kilsan lenkki joka sportstrackerin mukaan kulutti noin 380 kaloria, ja koska meillä ei ole tällä hetkellä remontin takia täällä kotona suihkua oon tehny jotain mitä en oo ainakaan kuullut että kukaan muu syömishäiriöinen tekis: oon käynyt uimassa. Eilen uin 10 minuuttia ja tänään 25 ja kulutin siinä tänään 250 kaloria. Ahdistus oli kyllä aivan jumalaton. Mut tuntu kivalta kun ui ja mun maha meni jotenkin kasaan sisäänpäin, en tiä mistä se oikeen johtu, siitä että hengästytti vai mistä. Mutta oli kuitenkin ihan kivaa niin hullulta kun se kuulostaakin. Aijon maanantaina vielä käydä kerran ennenkun lähen takasin armaaseen kotipesääni. Eli oon hyvin saanut treenattua vaikka täällä oonkin ollut. Omakin kone mukana niin saa kirjoteltua tännekkin ihan rauhassa. 

Muuten tosi hyvillä mielin vaikka oonkin täällä mutta huominen pelottaa ja ahdistaa aivan tajuttomasti. Ekaksi se että mulla on tarkotus vielä huomenna käydä samalla lenkillä mutta en tiedä pystynkö koska ehkä sataa ja mulla on jalat nyt jo niin jumissa että en tiedä tuleeko siitä mitään. Voinhan toki pitää huomenna välipäivän ja sitten lenkkeillä taas lauantaina. Pelottaa vaan että se jää heti jos luistaa alkuperäsistä suunnitelmista. Toinen asia mikä huomisessa ahdistaa on se että kauris pitää grillibileet ja kutsu mut sinne. Ollaan onneks menossa äitin ja veljen kanssa elokuviin, joten "pääsen" niiihin bileisiin vasta pari tuntia myöhässä... joten voin koittaa luistaa siellä syömisestä. Ja juomisesta. Tiedän että tulee olemaan haastavaa, varsinkin kun siihen aikaan illasta on kauhea nälkä ja jos on jossain missä pöydät notkuu ruokaa... voi vittu. Pakko vaan pitää pää kylmänä. Niinkuin juomisenkin kanssa. Pelottaa että jos kauris alkaa juottamaan mulle juotavaa. Aargh alkaa vaan enemmän ahdistaa kun mietin koko asiaa! Pelkään myös että poltan. En tiedä miten voin palkita itseni jos selviydyn huomisesta kunnialla...

Ahdistaa kun ei ole tekemistä. Lojuu vaan. Haluisin että olisi jo huominen. En uskalla poistua huoneestani, pelkään keittiötä. Ja sen mörköjä. Enkä halua nähdä äitiä joka on taas kännissä.

ps. ei yhtään ristiriitanen tää postaus kun eka mietin että en vois ikinä sortua ja sitten seuraavaks pelkään että sorrun huomenna... great, hyvä minä.

hmm...

Home is where your heart is

En eilen kirjoittanut ja nyt oli pakko tulla (vaikka pitäisi lukea tenttiin) koska tuntuu kuin siitä olisi sata vuotta kun viimeks kirjotin. Oon niin addiktoitunut tähän taas.

Yllättäen se mun vaakasääntä ei pitänyt ja heti maanantai aamuna pomppasin jo puntarille. Ilonen yllätys oli kuitenki se että se näytti 70,3 kiloa. Eli toisinsanoen sillon kun oon punninnut itseni ja se näytti 73 kiloa olin varmaan vaan jotenki tosi täynnä ja turvonnut, eli lähtöpaino on oikeesti varmaan ollut 72 kiloa. Joten oon tyytyväinen. Kunhan se vaan pääsiäisen jälkeen näyttää 69,3 kiloa.

Eilinen päivä meni hyvin, ei tarvinnut syödä koulussa joten siitä ei tarvinnut stressata. Kalorit pyöri 800 ympärillä ja kävelin koulusta kotiin ja zumbasin. Eikai siinä ihmeempiä. Tänään piti syödä koulussa ja ahdisti tajuttomasti. Söin kuitenkin tosi paljon salaattia (saalattia, porkkanaa ja kurkkua) ja keittoa normaaliannoksen verran. Teki ihan tajuttomasti mieli leipää kun se oli just paistettua ja tuoksu niin hyvälle, kaverit oikeen hehkutti vieressä kun voi sulaa siihen päälle kun se oli niin lämmintäkin vielä, mutta ei, pidin pääni. Onneksi. Ajattelin vaan että ihan turha sortua tommosiin pikkujuttuihin.

Koulun jälkeen otin päikkärit koska oon nukkunut varmaan neljä yötä putkeen nyt tosi huonosti... ja pää ollut jumissa viidestä asti kun heräsin. Siivosin ja pakkasin huomista kotiin menoa varten. Ahdistaa vähän se kotiin meneminen taas. Huomaan aina, että kun ei oo kuukauteen käynyt alkaa jo vähän ikävöimään. Mutta heti kun oon ollut sen tunnin kotona, alan ajella että miks mä ees tulin koska täähän on aivan täyttä paskaa. Kamala ajattelutapa mutta näin se vain on. En siedä olla saman katon alla perheeni kanssa. Tulen toimeen kun nään heitä välillä ja olen pari yötä, mutta kun pitää olla se viisikin päivää se tuntuu piinalta.... Ja pelottaa myös että tuleeko mun laihdutus pitämään siellä vai sorrunko syömään jotain paskaa niinkun yleensä... tai juomaan. Mutta oon päättänyt pitää pääni, keinolla millä hyvänsä.

Tällä hetkellä tosiaan pitäisi lukea tenttiin ja tehdä huomisen läksyt, ja ei taas kiinnosta yhtään. Ja ahdistaa koska mun maha sattuu ihan tajuttomasti. Alko vähän aikaa sitten ja tuntuu että se vaan pahenee. Se on hirveen turvonnu, näyttää ihan kun olisin raskaana. Ja sattuu vaan eikä mikään auta, koitin syödä riisikakun ja juoda vettä niin se vaan paheni. Toivottavasti menis pian ohi.... hitto soikoon.

Summer breeze

Hyvin mennyt koko viikonloppu, kahden asian takia. Ensinnäkin siksi että pysyin koko viikonlopun yksin kotona. Ja tokaksi siksi että oon taas niin 120 prosenttisesti keskittynyt tähän laihtumiseen etten oo jaksanut uhrata koululle ajatuksia. Tiistaina deadline 10 sivun esseessä ja suullinen esitys kielissä ja keskiviikkona tentti. Essee on melkein valmis, esitys on kesken ja tenttiin en ole lukenut lainkaan. Kai pitäisi taas vähän petrata? Eihän tätä koulua ole paljoa edes jäljellä enään niin vois nyt vaan suorittaa nää loput tehtävät pois. Paitsi tietenkin siinä kohtaa kun todennäköisesti joudun opiskelemaan myös kesän että saan kelalta opintotuet vuokraan, kun en ole tosiaan töitä saanut.... jee.

Toisaalta tuntuu jotenkin hauskalta ajatella jossen olisikaan kesällä töissä. Ensimmäinen kesä moniin vuosiin kun olisin täysin vapaa. Mun tarttis vaan suorittaa joka kuukausi viis opintopistettä ja veikkaan että niitten suorittaminen ei oo mitään hullua työtä vaan jotain tehtäviä vaan himassa. Olisin siinä mielessä vapaa tekemään mitä itse lystään, mutta tekemisiäni tietenkin rajoittaisi todella paljon rahan puute. Rahallahan sitä kaikkea kivaa tehdään. Mutta kyllä mulle riittäisi se että saan vaan olla. Herätä aamulla, mennä lenkille, ottaa aurinkoa, käydä salilla ja zumbata. Hengata illalla kavereiden kanssa. Vaan nauttia kesästä. Ja levätä. Se olisi ihanaa, kuulostaa ihan liian hyvältä ollakseen totta?

Olin eilen kävelylenkillä ja oli niin ihanan kesäinen fiilis. Ja toki ylimääräset 200 kulutettua kaloria laitto myös hymyilemään. Oli vaan niin ihana olo. Olisin halunnut tehdä tänään saman, mutta nyt siellä on paska keli kun yöllä satoi ja tuulee niin hitosti, että ehkä vaan tyydyn siihen zumbaamiseen ja vatsalihastreeniin tänään.

Yö oli taas kamala. 12 aikaan olin helvetin väsynyt joten menin suoraan sänkyyn. Ja kas kummaa, en saanut enää unta. Nukahdin vasta 2 jälkeen, ja koko elämä pyöri taas silmien edessä yön pimeinä ja sateisina tunteina. Ahdisti. Mitä sitten kun pääsiäisen jälkeen pääsen puntarille ja jos vaaka näyttää vieläkin yli 70 kiloa? Mitä mä sitten teen? Ei, sen on pakko näyttää alle 70. Järkeilin kaikin keinoin että kyllä sen nyt vaan täytyy näyttää alle 70 kiloa, ei ole muuta mahdollisuutta. Ahdistaa myös ihan hirveästi, kerkeänkö päästä tavoitteeseeni joka on että 3.6. painaisin sen 65 kiloa. Tuntuu että menee aika tiukille. 

Ihanaa että vappu on kohta. Mun lempparijuhla koko vuodesta. Niinkun viimevuonnakin jos tulee tilaisuus (en siis itse osta) mutta jos tarjotaan saan syödä 1 tippaleivän, 1 munkin ja pari lasia simaa. Koska rakastan vappua enkä halua täysin sitä itseltäni pilata. Ja vielä parempaa tämän vuoden vapussa on se että saan juhlia sitä kaksi kertaa! Ensin alkuviikosta koulukavereiden kanssa, ja oikeena vappuna kotona vanhojen kavereiden kanssa, tai ainakin haluaisin näin. Oikeastaan en kyllä tiedä kenen seuraan tulen silloin päätymään... vaihtoehtoina oikeastaan vain kauris ja fitness ystäväni. Kummankaan seurueet eivät oikeastaan kiinnosta. Molemmat liikkuvat sellaisissa porukoissa joissa en tunne itseäni tervetulleeksi, vaan täysin näkymättömäksi. 

Maanantai iltana tulee täyteen kaksi viikkoa siitä kun lopetin polttamisen. (Ekalla viikolla poltin kolme röökiä mutta silti). Olen samaa aikaa käsittämättömän ylpeä itsestäni, mutta samaan aikaan alan ikävöimään tupakkaa. Miksi, oi miksi.

Unelmoida jos sä voit, se sulle voimaa tuo

Ahdistaa ihan hirvittävästi toi mun "taisteluni" sivu. Se sivu johon oon merkannut ne kerrat, kun oon laittanut kaikki peliin ja hävinnyt taistelun. Ahdistaa ja ärsyttää että miten oon voinut olla niin tyhmä että oon onnistunut laihtumaan ja sitten antanut itteni lihoa kaiken takasin. Ja vielä niin monta kertaa. Ihan kun historia vaan toistais itteään koko ajan. Ja pelkään että niin käy nytkin, toi kesä osaa olla niin petollista aikaa... niinkun se on tullut todistettua. Mutta mulla on silti tosi vahva usko itteeni, ja siihen että voisin oikeesti onnistua tällä kertaa. En tiedä mistä se niin vahva usko kumpuaa ja mistä mä sen yhtäkkiä löysin taas sisältäni. Kai vaan oon ollut liian surkeena liian pitkään taas, läskisessä ja huonostivoivassa kuvottavassa kropassani. 

ihana tää kuva!

Pelkään kuitenkin sitä, että kun on taas aikaa kulunut mulle alkaa tulla se vanha tuttu omituinen kyseenalaistaminen ja samat vanhat ajatukset. 

"miks mä oikein teen tätä?"

 "eihän tässä oo mitään järkeä!"

 "miksen mä muka vois syödä, en mä siitä liho?" 

EI. SÄ TEET TÄTÄ KOSKA SÄ HALUAT OLLA LAIHA, ÄLÄ IKINÄ UNOHDA SITÄ. SÄ LAIHDUT NÄIN. JA KYLLÄ, SÄ LIHOT JOS SÄ SYÖT LIIKAA. 

En tiedä miten saisin iskostettuani päähäni tän, varsinkin siinä kohtaa kun alan taas epäillä itteäni. Ja tiedän että jossain kohtaa, varsinkin kun alan himoita ruokaa ja lähentyä ahmisikohtauksiin sortumista, nämä ajatukset tulee mun mieleen. Sen tekee nälkä, se yrittää turruttaa mun aivot ja saada mun kropan taistelmaan mun omaa tahtoa ja aivoja vastaan. Mut mä en aijo antaa periks, en tällä kertaa. Sillä mä oon päättänyt että tää vuosi tulee olemaan viiminen jonka mä vietän läskinä. Mulla ei ole syytä jatkaa mun elämää vuoteen 2015 jos ennen kuin vuosi vaihtuu en ole onnistunut laihtumaan.

Tänään on mennyt normaalisti. Tähän mennessä syöty 660 kaloria ja syön ehkä vielä jukurtin ja leivän. Pidin lepopäivän zumbasta, ja oon vaan maannu telkkaria kattellen ja koulujuttuja tehden. Kauheen jännittävä perjantai ilta mulla. Säälittävää... No enpähän ainakaan oo ryyppäämässä.

Ja tää seuraava paljastus tulee vaan lisäämään mun säälittävyyden määrä mut mun on nyt vaan pakko puhua tästä koska oikeesti tää onniin läppä asia samalla kun niin nolo. Täytän kesällä 21 vuotta ja mitä oon tuijottanut nyt parisenviikkoa netflixistä kun hullu? 

WINX-KLUBIA. 

Kyllä, sitä lasten keijuanimaatiota. 

Miksi ihmeessä?

 Kun kyseinen ohjelma alko telkkarista ekan kerran olin 12-13 vuotias, ja muistan että rakastin sarjaa todella syvästi. En sitä kuitenkaan ehtinyt telkkarista seurata kuin ensimmäisen kauden ja sen jälkeen aloin fanittaa vähän muita asioita teini-iän alkaessa joten ohjelma jäi. Olen kuitenkin aina miettinyt että olisi hauska nähdä mitä siinä sarjassa loppujenlopuksi kävi ja miten se lähti kehittymään. Ja vähän aikaa sitten ihan sattumalta törmäsin netflixissä sarjaan ja hetken mietittyäni päätin alkaa sitä katsomaan kun tällä hetkellä ei ole muutakaan seurattavaa. Vähän vitusti kyllä hävettää myöntää tai edes puhua tästä täällä, koska onhan se oikeesti ihan lastenohjelma ja todella naurettava (saan välillä hyviä nauruja joistain jutuista) mutta muuten ihan katsottava.

 Ja ei varmaan yllättävää että sellaista ohjelmaa jossa tytöt on anorektisen/epäaidon laihoja ja kauniita on hauska katsella?

Bloom, joka oli pienenä ihan mun ykköslemppari.

Vähän nauratti tänään kun puhuin kaverin kanssa puhelimessa.

"testailen tässä vähän ku kaikki nesteet ja turvotus lähteny niin kivaa"

"mitä? ei varmaan oo lähteny pelkällä sillä zumbaamisella?!"

"no on on, kyl se tehoo!"

... jos vaan tietäsit että sen lisäks syön vaan 800 kaloria ja käytän nesteenpoistajia.