Numb

Tarvitsen alkoholia, tarvitsen alkoholia turruttaakseni tämä kivun ja tuskan. (onneksi sitä saa huomenna....) mulla ei oo pitään aikaan ollut tällästä oloa että "pakko päästä ryyppäämään", nyt on. ahdistaa liikaa.

En saa itsestäni otetta, lihon ja syön vain. Kirjaudun twitteriin ja bloggeriin ja ahdistun taas, kun huomaan kuinka helppoa olisi vain lauhtua ja kuihtua, miksi en saa sitä otetta enää? olin jo niin lähellä. aivan pakko saada se takasin, aivan pakko. en pysty ajattelemaan mitään muuta kuin sitä, että mun on ihan pakko laihtua edes vähän jouluun mennessä. mutta miten sen teen? luonko itselleni sääntöjä, joita noudatan? ravaanko puntarilla koko ajan? en tiedä, voi että en tiedä. kaloreita on pakko alkaa laskea, että tiedän missä mennään. sillä aloitan, mahdollisimman vähillä kaloreilla. seuraavaksi pitäisi lopettaa tupakanpoltto, se tuhoaa keuhkoni ja vaikeuttaa urheilua. sen jälkeen pitäisi alkaa taas treenata.

voi että kun mua ahdistaa niin paljon, etten tiedä mitä mun pitäisi tehdä. olo onniin tunnoton etten voi edes itkeä. mä lupaan, että huomenna syön vaan ja ainoastaan makaroonia ja jauhelijaa, koska meen juomaan. niin siitä tulee taas kaloreita. mutta en syö muuta! lupaan sen, sen on nyt pakko pitää.

menen tupakalle, ja samalla vien roskiin karkit ja jäätelön mitä mulla täällä on. en kestä enää. on niin heikko olo henkisesti, että pää hajoaa.

I need to fight

En oo kirjottanut viikkoon mitään. Syinä yleinen koulustressi, ajan puute ja ahdistus.

En oo vieläkään saanut otettua itteäni niskasta kiinni. Oon nyt syönyt jo 2 viikkoa ihan liikaa enkä oo urheillu... eli oon varmasti lihonut ihan hulluna. Oon ainakin ihan turvonnu ja maha käyttäytyy ihan oudosti. Ahdistaa niin paljon, mä en halua lihoa! Mut tän koulustressin takia mun tekee vaan koko ajan mieli syödä. Ja ahdistus kasvaa vaan....

Toisaalta mun olis nyt taas helppo parantaa tapani. Okei en kerkeä välttämättä hirveästi urheilemaan mutta syömisen voin aina lopettaa. Varsinkin nyt kun mulla on konkreettisesti rahat loppu. Huvittavaa, mulla ei oo ees rahaa kouluruokaan. No eipähän tartte sielläkään sitte syödä!

En tajuu tätä, aina kun kirjaudun bloggeriin ja luen muiden blogeja ja itse kirjoitan, mun motivaatio herään ihan uusiin leveleihin, aina. Mut yleensä se ei kestä. Nyt mä haluun, et se kestää. Mun tavote oli jouluksi 60 kiloa, tiedän että en helvetilläkään siihen enään pääse. Mut aijon yrittää silti laihtua, en halua ajatella että mulla on joku tietty tavote sinäänsä, mä vaan haluan laihtua. Tapahtu se sit millä aikavälillä ja kuinka paljon viikossa hyvänsä. Aijon vaan pikkuhiljaa taas lopettaa syömisen ja alkaa urheilla. Ilman vaa'an kyttäämistä. Sillä toi että asetan ittelleni hirveitä tavotteita ei selvästi oo hyvä tapa mulle, koska siitä seuraa aina sortuminen. Mun yks kaveriki täällä on myös nyt syönyt "terveellisemmin" joten sekin auttaa taas asiaa. Pelkään kyllä ihan hirveesti koska oon täällä vaan enään 3 viikkoa ja sit lähden kuukauden joululomalle "kotiin". En aijo antaa tän mennä taas pilalle siellä, en voi antaa sen mennä pilalle.... tää alamäki on jatkunu ihan liian kauan.

Oltiin vähän aikaa sitten istumassa iltaa luokkalaisten kanssa, ja puhe ajautui itsemurhiin kun yhden luokkalaisen tuttu oli tappanut itsensä. Kuuntelin hiljaa keskustelua.

"nii vaikee tajuta että miten toistakymmentä kaverii lähteny tän ikäsenä".
Ja hiljaa mielessäni mietin että mun mielestä sitä ei oo vaikeeta tajuta koska mä ymmärrän.

Mut eniten mua tässä keskustelussa järkytti mun uuden kaverin kertomus parhaasta ystävästään joka tappoi itsensä n. 3 vuotta sitten ja kuinka asia vieläkin vaikutti häneen. Itkua pidätellen hän kertoi, että ystävä ei ollut edes jättänyt lappua. Ja se oli ensimmäinen kerta kun oikeesti tajusin miten itsemurha voi vaikuttaa läheisiin, noin vahvasti. Vielä monen vuodenkin jälkeen.

Vaikka samalla mietin että eihän mulla olis ketään tollalailla ikävöimässä mun perään jos lähtisin täältä...

Not good at all

Pikainen päivitys kun en kerennytkään eilen enää mitään kirjottamaan. Kaikki on tällä hetkellä vaan ihan helvettiä. Meillä on koulussa ihan kamalaa, 3 viikon ajan kokeita, tehtäviä, palautuksia, esityksiä, ihan liikaliikaliikaa kaikkea. Stressi levelit ihan hulluissa määrissä, sen takia oon syöny ihan perseelleen. Tai no sitähän on nyt jatkunut jo yli viikon. Ei apua, vittu oon varmaan lihonut ihan hulluna. Mut mietin vaan että ei mulla kuitenkaan oo nyt järkee laihduttaa kun en kerkee 3 viikkoon treenata ja sit lähen kotiin ja siellä onniin vaikee treenata? Paskanvitut, tekosyitä taas. Lopeta edes se saatanan syöminen, sika.

Ja sehän muuten loppuu nyt. Jouluun asti max. 600 kalorit, enempää en vittu syö. Tiedän tasan tarkkaan etten tuu pääsemään mun tavotepainoon, mutta mutta.... pakko tässä on vaan silti yrittää laihtua? Ei helvetti mitä mä oikeen teen tän asian kanssa.

Oli sitte kaikki pakko alas kiskoo?

Pelottaa ja ahdistaa, tuli juotua 2 päivää viinaa putkeen. Viime yönä nukuin 12 tuntia eikä mulla oo ollut tänään edes kauheeta krapulaa, mutta sain kuulla/oppia että sen mun viimeviikkoinen painajaisuni oli ilmiö nimeltään liskodisko. Ja jännintä täsä tosiaan oli se etten oikeesti oo koskaan kuullukkaan sellasesta asiasta, siks en osannut yhdistää sitä siihen että olin ollu keskiviikkona juomassa. Ja nyt pelkään ihan tajuttomasti että se iskee uudelleen. Väsyttää mut en uskalla mennä nukkumaan. Juon hulluna vettä ja nukun valot päällä. Ei hyvä Jumala pelasta mut tästä, en koska alkoholiin enää koko loppuvuonna.

Jos selviin yöstä henkistä, kirjottelen aamulla tänne paremmin kuulumisia.

"No onko nyt sitten hyvä olo?"

Losing all my hope

Oon ihan vitullisessa alamäessä taas. Torstaista asti oon syöny joka päivä noin 2000 kaloria... eikä liikuntaa. Ahdistaa niin helvetisti, mä vaan syön ja syön, ja ahdistun lisää.

Mua vituttaa. Pitikin lähtee viikonlopuks kotiin, se vaan pilas koko laihdutuksen taas. Ja nyt meillä on torstaina risteily. Ja maksettu ruokailu. Apua, apua, apua. Mut just sen takia oon nyt syöny. Mikä järki olla syömättä kun kuitenkin joudun sit torstaina syömään ja juomaan kaks päivää putkeen. MIKÄ JÄRKI OLLA SYÖMÄTTÄ NO SE ETTÄ SÄ ET LIHO. IDIOOTTI.

Oon lihonut taas, huomasin eilen että näytän iha siltä kun olisin raskaana kun maha pömpöttää (siis mun maha on sen mallinen et jos oon täynnä niin se näyttää siltä) ja tuijottelin äsken mun reisiä ja ahdistuin kun mietin kuinka paljon hiilareita ja rasvaa oon itteeni tunkenu taas näiden päivien aikana. Mikään ei tunnu taas sujuvan.

Sen risteilyn jälkeen aijon sunnuntaina alottaa 2 viikon pikadieetin koska ne marraskuun 2 viimistä viikkoa mulla on sit enään vaan aikaa laihtua. Ja tällä menolla en onnistu laihtumaan lisää yhtään koska laihdun vaan ne mitä nyt lihon taas. Ei vittu tässä ei ole mitään järkeä.

Tänään oli iltalehdessä artikkeli "kännireksiasta". Itse tietenkin olin jo tunnilla sen lukenut, mut sitkun kaverit huomas sen artikkelin ni mitäs siitä seuras? Huutonaurua, ivaa, ja pilkkaa. Naurettiin yhdessä koko asiaa. Samalla kun mun teki mieli juosta karkuun.

En tiedä mitä tässä tulee tapahtumaan, tai käymään. En tiedä tuunko koskaan laihtumaan. Siltä multa on tuntunut jo liian kauan, että en pysty. Että vaikka kaikki muut laihtuu ja esim. niitten mahat katoo oon 99 prosenttia varma että tä mun maha ei tuu katomaan vaikka mitä tekisin. Se vaan on, aina, ikuisena piinana. Mutta en silti aijo, tai tahdo lopettaa. Koska halu laihtua on ainut mitä tiedän ja tunnen vahvasti, se on ainut asia mitä oikeasti haluan ja olen halunnut liian kauan.

We stopped checking for monsters under our beds when we realized they were inside us

Keskiviikko.

En jaksanut raahautua lenkille, taaskaan. En tiiä mikä siinä lenkkeilyssä on aina niin vaikeeta, vaikka tiiän että jaksan kyllä mennä viiden kilsan lenkin ja sen jälkeen on aina ihan mahtava fiilis? Söin puuroa (150 kcal) ja menin salille, sen jälkeen zumbasin. Illalla oli bileet, joten aattelin että pakko syödä vielä jotain ennen sitä tai en jaksa olla baarissa selvinpäin, koska viimeks just kun olin selvinpäin oli pakko lähteä tosi aikasin koska meinasin nukahtaa pystyy kun energiatasot romahti ihan täysin. Joten tein proteiinimakaroonia ja jauhelihaa (n. 300 kcal) mutta en sitä ihan loppuun syönyt koska laitoin vahingossa liikaa mausteita. No eipä haitannut.

Kun aloin valmistautua bileisiin, sain ahdistuskohtauksen. Mikään ei näyttänyt päällä hyvältä, kiukutti ja ahdisti. Puristin tyynyä rintaan vasten ja soitin kaverille itku kurkussa. "Mun on ehkä pakko juoda tänään, mutta en saa, sano mulle että en saa" ja se sano. Ostin vaan tupakkaa. Mut kun pääsin bileisiin, olin ollut sisällä 10 minuuttia ja mulla oli jo viinilasi kädessä. Että noi mun uudet kaverit osaa suostutella hyvin, ja oonhan mäkin niin taipuvainen tohon alkoholiin... En juonut paljoa, joten kaloreita ei ihan hulluna siitä illasta tullut ja silti olin kyllä aikamoisessa humalassa. Oli hauskaa, kunnes väsymys iski taas.

Torstai.

Hirveessä krapulassa kouluun. En syönyt koulussa paljoa koska oli pahaa ruokaa. Kauhea morkkis, miks pitki mennä taas juoma, tyhmä, idiootti. Sinne meni hyvät treenit hukkaan. Pari palaa suklaata. Voi että kun tekiski mieli karkkia. Koulun jälkeen nukkumaan, illalla herään. Käyn kaupassa ja ostan kaikkea mikä käsiin tarttuu. Ja syön. Niin paljon että alkaa oksettaa. Yritän oksentaa, mutta en saa ylös kuin vähän suklaata koska typeränä menin ensimmäisenä syömään karkkia ja tiedän että sitä en saa koskaan ylös. Niin paha olla. Henkisesti ja fyysisesti. Miten tää taas meni ihan pilalle? Yritän mennä nukkumaan, mutta jumitan netissä. Koitan nukahtaa mutta olen yltäpäältä hiessä. Sen siitä saa kun syö kuin porsas, likainen ja ahne paskakasa.

Yhtäkkiä kuulen askelia olohuoneesta. Eihän siellä ketään voi olla. Pelko valtaa mielen, ehkä jos suljen korvat en kuule niitä ääniä. Painan sormet korviin mutta se vain sattuu. Ehkä ne äänet loppuivat? Hetken hiljaisuus. Sydämen syke varmasti jotain 200. Kohta askelia kuuluu paljon, lujempaa ja lähempää. Seuraavaksi tunnen kuinka joku tarttuu minua kädestä. Avaan silmät kauhuissani ja nään miehen käden ottavan kädestäni ja tunnen kuinka piikit lävistävät käteni. Alan huuta, avaan silmiäni. Sängyn päässäni on myös mustahiuksinen tyttö.

Herään siihen että huudan apua. Koitan rauhoittua, se olikin vain unta. Liian todentuntuista unta. On niin kuuma, miten uskallan enään nukahtaa?

Perjantai.

Herään päivällä yhdeltä. Joka paikkaan sattuu. Soitan kaverille, ja olen ihan sekaisin. Yritän alkaa kertoa painajaisestani, mutta purskahdankin hysteeriseen itkuun. Miten uskallan nukkua täällä ens yönä? Pitäisikö lähteä bussilla kotiin? Hetken mietittyä soitan äitille, "saanko tulla tänään sinne?" Meinaan alkaa itkeä uudestaan kun äiti vastaa "joo, miks sä ees kysyt tollasta?" Pakkaan ja hyppään bussiin. Vielä bussissakin tärisen, ihmisiä on liikaa, ahdistaa. Kuuntelen musiikkia ja pidättelen itkua. Kohta olen kotona. 

Mutta kotiin päästyäni alan miettiä oliko tämä sittenkään hyvä vaihtoehto. Koska täälläkin minua ahdistaa. Meni äitiin hermot ihan totaalisesti. Söin karkkia. Ahdistaa, koska tää olo helpottaa? Päätän illalla etten huomenna jatka enää syömistä, pakko mennä lenkille.

Lauantai. 

Äiti herättää mut, mennääkö hakemaan ruokaa? Otan salaatin. Entäs se lenkki? En mä tiedä, mitä mä teen? Katon telkkaria ja syön taas suklaata. Soitan kaverille joka ei kerkeä nähdä. Soitan Kauriille, hän lupasin soitella mutta oikeastaan en häntä haluaisi edes nähdä. Kauris ahdistaa tällä hetkellä mua ihan liikaa koska meidän välit on niin oudot ja kireet. Mut en mä voi koko päivää istua tyhjänpanttina kun tänne kerta tulin? Pitäskö mennä kävelylenkille, puristelen mun vatsaläskejä leffan aikana.

En mä onnistu laihtumaan ikinä. 

What is happening to me

Kerrankin mulla on semmonen olo että oikeesti paljon kerrottavaa eikä sitä perus söin tätä ja treenasin tän verran. Pakenin "kotiin" järkyttävää ahdistusta ja nyt täällä mua vaan ahdistaa oikeestaan entistä enemmän, ehkä olis pitäny jäädä omaan kämppään ja "turvaa" (ei tunnu enää siltä viimeyön jälkeen) täks viikonlopuks. 

Kerron tarkemmin huomenna, halusin vaan ilmottaa jotain, en tiedä, oon vaan ihan sekasin. 

New Style

Wohoo, sain vihdoin ja viimein muokattua tätä blogin ulkoasua! (sen jälkeen siis kun vihdoin ja viimein tajusin että miksi en saanut sitä muokattua/mikä bloggerissa mättäsi...) ja innostuin sit uudistamaan koko blogin ulkoasun koska olin tosi kyllästynyt siihen pelkästään valkoseen, se oli niin tylsä. Ja tykkään tästä uudesta kyllä ihan hirveesti! Kauheen tappelun sain vaan aikaan tän teksin fontin kanssa, tää on nyt vähän tämmönen, en tiiä, vaikealukuinen? Vai onko? Ainakaan noista vanhoista postauksista ei saa mitään selvää kun oon itte niitä kursivoinu, mutta mutta. Jos niitä joku haluaa lukea niin, anteeksi.

Pakko mainita tähän alkuun vielä heti, että ei juma se Black Swan. Niin paljon parempi leffa kun ikinä muistinkaan. Mut saattaa myös johtua siitä että tää oli ensimmäinen kerta kun oikeesti kunnolla pystyin ymmärtämään sitä elokuvaa ja tunsin vaan niin vahvaa vetoa siihen. En sit tiiä onks se kauheen hyvä juttu.

Ärsyttää taas vaan tää mun treenaaminen. No okei, tää päivä olis mennyt ihan superhyvin ilman tota saatanan syysmyrskyä. Olin syöny vaan koulussa (n. 300 kcal) ja zumbasin 70 minuuttia. Ja illalla mulla oli tarkotus mennä salille, mutta olin ennen sitä kaverilla ja kun poljin tossa myrskyssä kotiin ja kastuin litimäräks niin päätin että en sinne salille lähde enään polkemaan. Ärsyttää vieläkin se ihan hitosti, ja oli oikeesti lähellä että olisin lähteny polkemaan silti mut... en tiiä, ärsyttää vaan. Taas.

Ja söin sit taas kaks paahtoleipää. Mutjoo, huomen aamulla lenkki ja sali. Koska ton myrskyn pitäs olla aamuun mennessä loppu. Ja ehkä huomisesta eteenpäin saisin sit pidettyä loppuviikon ajan sen 2 tuntia treeniä päivässä säännön?

Ahdistaa.

Black Swan

Eilinen meni yllättävän hyvin. Söin koko päivänä vaan 40 grammaa muroja (145 kcal) ja 2 paahtoleipää (136 kcal) ja kävin 5 kilsan lenkillä ja zumbasin päälle. Jäi tosi hyvä fiilis tosta päivästä, mut tänään ei mennyt taas ihan niin hyvin. Oon syöny koulussa (n. 260 kcal) ja taas 2 paahtoleipää. Mullon semmonen olo että elän nykyään noilla paahtoleivillä. Ja tarkotuksena oli ensin mennä salille ja sen jälkeen zumbata, mutta sattuneesta syystä en voinut olla salilla kuin 30 min ja sen jälkeen kun tulin kotiin olin tosi väsynyt, olisin voinut vielä zumbata mut sit koin yhden toisen jutun olevan tärkeämpi ja tein sitä ja en sitten zumbannutkaan.... okei olipa tosi oudosti selitetty mut anyway. Eli vaan puolen tunnin jalkatreeni tehtynä tänään.... hyvä heti tokana päivänä rikkoa omia sääntöjään.... ärsyttää.

No, huomenna sitten taas paremmin. Huomenna kunnon treeni siellä salilla ja sitte oikeesti zumbaan sen jälkeen enkä meinaa vaan.

Telkkarista tulee tänään Black Swan. Vaikka mulla on se DVD:llä (koska se on aivan loistava elokuva), haluan kattoa sen telkkarista tänään koska mitä muutakaan tekemistä mulla on, eilisestä asti kun näin mainoksen on ollut kauhea himo nähdä se ja se on vaan niin kaunis elokuva. Lisäksi Natalie Portman ja loistavaa motivaatiota. (Ja nytkin katon Huppumalli haussa, hah).

My second of November

Herätyskello soi aamulla. Eikä, nytkö mun muka pitäis jaksaa lähteä lenkille? Miten muka? Laitan herätyskellon soimaan viiden minuutin päästä, tiedän että en kerkeä nukahtaa uudelleen joten sitten kun kello soi uudestaan olen virkeämpi nousemaan. Mutta kun kello soi, käyn helvetinmoisen kamppailun pääni sisällä. Päädyn siihen että sammutan kellon ja jatkan unia.

Herään 11 maissa. Päässä jomottaa ja olo on kauhea, olisi pitänyt nousta ja mennä sinne lenkille. No voinhan mä vieläkin mennä? En kyllä yhtään jaksa, ei yhtään tee mieli... mutta pakko se olisi. Salille mun on pakko ainakin mennä! Mutta mua väsyttää, en mä jaksaisi. Yhtäkkiä tajuan että mulla tekee mieli ihan älyttömästi karkkia. Mitä helvettiä, ei mulla voi tehdä mieli karkkia! Ahdistun. Pakotan itseni ylös sängystä, käyn vessassa ja nousen puntarille. Numerot iskee mun tajuntaan. 65,7 kiloa, vieläkin. En oo laihtunu enkä lihonu. Pitäisi olla tyytväinen etten oo lihonu, mutta en ole. Haluan laihtua. Ja vaikka tiedän etten ke-pe ajalta ole laihtunut yhtään ihan sen takia että menin juomaan keskiviikkona enkä käynyt salilla kuin ke ja pe, ahdistun silti.

Vitun läski paska, tää on niin taas tätä, et sä pysty koskaan laihtumaan.

Yritän lohduttautua kirjautumalla twitteriin. Olo ei helpota. Nälkä kurnii vatsassa ja mielessä pyörii edelleen sokeri. Mulla on vaan nälkä, jos syön nyt niin olo varmasti helpottaa. Katson telkkaria ja syön jauhelihaspagettisekotusta (n. 300 kcal) tää varmasti auttaa. Juon hulluna vettä. Olo ei helpota, karkki pyörii edelleen mielessä. Alan tosissani ajatella repsahtamisen mahdollisuutta. Entä jos ostan vaan ihan vähän jotain? Tai paljon ja oksennan, eihän se haittaa? Haittaapas, älä nyt viitti. Lähe sinne salille, mee lenkille, mee edes kävelemään ulos. En mee, haluan kauppaan. Sitten tajuan että kaupat tänään kiinni, on pyhä. Kiitos hyvä Jumala, tää on selvästi merkki että älä tee sitä. Sitten tajuan että mun vieressä on valintalo, pakko sen on olla auki? Mietin hetken. Voinhan mä sinne kauppaan mennä, ei mun oo pakko ostaa mitään? Tai sitten jos ostan niin ei mun oo pakko sitä syödä?

Lopulta puen ja lähden ulos. Jään tupakalle ja mieli harhailee. Mietin että pitäisiköhän mun hakea apua. No ei todellakaan, miksi helvetissä? Ei sussa oo mitään muuta vikaa kun se että oot helvetinmoinen läski ja nytkin lähdössä ostamaan karkkia, yks saatanan luuseri! Jos luulet että sulla on joku ongelma niin oot aika vitun ylimielinen! Sä et mitään apua tarvitse vaan itsekuria! Poltan tupakan loppuun, jään istumaan. Pitäiskö lähteä kävelemään jonnekki muualle, pois? Mennä takaisin sisään? Lopulta nappaan pyörän ja lähden polkemaan.

Kaupan pihalla huomaan että se ei ole auki. Hyvä vaan. Mutta en edes kehtaa pysähtyä pihaan ja kääntyä vaan ajan ohi ja käännyn ympäri vasta myöhemmin. Tajuan että viereinen R-kioski on auki. Epäröin, mutta menen sinne silti. Paikka on täynnä vanhuksia ja mulla on semmonen olo että mulla lukee isoilla kirjaimilla otsassa SYÖMISHÄIRIÖ. Tutkiskelen karkkeja laittoman kauan. Tulee semmoinen olo että myyjä alkaa epäilemään. Otan tuplakeksipussin, 3 suklaapatukkaa ja light ediä. Menen kassalle, ja maksaessani mua hävettää niin paljon että meinaan alkaa itkemään ja oksentaa samaan aikaan. Mulla on semmonen olo että mun selässä lukee ETTEKÖ TE TAJUA ETTÄ EI OLE TERVETTÄ OSTAA NÄIN PALJON KARKKIA, JA KAI TE MYÖS TAJUATTE ETTÄ AIJON AHMIA JA OKSENTAA NÄÄ?? Myyjä oli nuori tyttö, ihan ilosena myi mulle ne. Se aatteli varmaan että oon vaan joku perus läski, joka istuu yksin lauantaina himassa itteään lihottaen. Ihan oikeessahan se oli.

Poljin kotiin ja jäin vielä rauhottumaan tupakalle. Sisällä en alkanut ahmimaan. Ei mulla edes tehnyt enää kauheasti mieli mitään. Join ediä. Katoin telkkaria. Hitaasti otin yhden keksin, maistelin sitä, näykin. Sitten otin toisen. Pari lisää. Pari haukkua suklaapatukasta, ja siitä toisesti. Yhteensä soin 220 grammasta keksejä 40 grammaa ja patukokoista 2/5, 1/5 ja 1/2. Ja tuli ihan kauhea olo vaikka söin ne tosi hitaasti, tulin ihan täyteen ja oksetti. Laitoin loput piiloon, ja menin sohvalle makaamaan. Kohta olo helpotti ja iski kauhea nälkä, mutta ei tehnyt enää mieli yhtään mitään. Muutakun tappaa itteni.

Koko loppuillan luin kirjaa. Söin 2 paahtoleipää (140 kcal) ja lisää niistä patukoista, 2 loppuun ja yhdestä jätin pari palaa syömättä. Aloin siivota ja heitin kaikki loput keksit ja sen yhden patukan roskiin. Kirjauduin bloggerin ja lukiessani toisten blogeja mua alko vieläkin enemmän ahdistamaan että menin syömään niiin paljon liikaa tänään... ei olisi pitänyt, en olisi saanut. Käytin tekosyynä sitä, etten muka ikinä laihdu, ja masennuin ihan turhaan painostani koska jo eilen illalla tajusin että se tulee olemaan sama koska en ole voinut laihtua ilman urheilua. Oon vaan just tällänen, että syön masennukseeni, aina. Mutta tää oli eka kerta kun söin noin vähän ja heitin heti loput roskiin.

Mulla on vaa pää ihan sekasin. Mun pitäis unohtaa koko vaaka nyt, se että käyn taas nykysin joka ke aamu ja la aamu puntarilla ei oo mulle hyväks. Pitäs unohtaa vaan koko helvetin kapine nyt, voisinkohan tehdä sen koko kuukaudeks? Sehän ois ihan hyvä, vaaka-vapaa-marraskuu. Keksin sen kyllä ihan nyt tällä sekunnilla kun tätä kirjoitan mutta se vois toimia! Tätä aijon yrittää. Ja lisäks toi mun liikuntapuoli, se ei todellakaan taaskaan toimi, joten marraskuun ajaksi voisin ottaa tälläisen säännön että joka viikko ainakin kuutena päivä pitää treenata ainakin 2 tuntia (eli 2 eri treeniä). Jos näin etenisin koko marraskuun enkä joisi alkoholia kuin risteilyllä, niin pakkohan mun on laihtua?

Parani olo kun sain vähän purettua tänne tätä kammottavaa päivää, toivon että näin ei käy enää ollenkaan marraskuussa. Enkä usko että käykään kunhan saan ton liikuntapuolen korjattua! Anteeksi ihan hirveän pitkä teksti, toivottavasti edes joku jaksaa lukea loppuun saakka!

Toivottavasti huomenna on parempi päivä.

Sä halusit hyötyy ilman kipuu

Ei tullu pariin päivään taas kirjoteltuu. Paska fiilis, taas. Keskiviikko aamuna oli sen tiistai iltasen sekoilun jälkeen pakko käydä puntarilla ja näytti 65,7 kg. Eli oon oikeesti lihonu 0,7 kiloa sen mun syysloman aikana. En sentään kiloa tai enempää, joten pitäs kai olla tyytyväinen ja en oo. Haluun vaan äkkiä laihtua, haluan ens keskiviikkona painaa alle 64,5 kiloa ja en tällä laiskottelulla se ei kyllä tasan tuu onnistumaan, taaskaan.

Keskiviikkona kävin salilla ja sen jälkeen söin puolikkaan proteiinipatukan ja join protskujuotavan (eli yhteensä n. 300 kcal) enkä syönyt muuta koko päivänä paitsi tietenkin menin yöllä kännissä vetämään kokonaisen pitsan. HYI HELVETTI. Vedin sitä ihan tuskassa, oikeen ällöttää se koko muisto haluun sen vaan pois mun päästä. Ja tietenkin join taas niin hitosti, että siitä sitten tuli kaloreita vaikka pääsääntösesti pysyinkin viinassa.

Torstaina oli niin paha krapula etten mennyt kouluun ja nyt oon vähän kusessa sen takia... no, ihan sama. Enpähän ainakaan syönyt kun illalla n. 800 kcal. Tänään oon syönyt reilu 400 kaloria ja kävin aamulla salille. Tarkotus oli että olisin menny lenkillekki ja zumbannu, mutta kuinkas taas kävikään. Uppouduin lukemaan Elämä Kateissa johon oon taas ihan koukussa, ja kattosin nauhalta Dieetit vaihtoon. Ja nyt oon tässä. Enkä jaksa mitään. 

Huomenna aijon kuitenkin petrata. Laitan herätyskellon soimaan aikasin, meen kunnon lenkille ja sitten salille. Sitten siivoon mun kämpän ja zumbaan vielä illalla. Ja ihan varmasti sen teen. Ei mulla muutakaa tekemistää oo.

Sinänsä mulla on kyllä parempi olo olla täällä missä nykyään asun, koska oon saanu enemmän "touchia" mun uusista kavereista. Olipa hassusti sanottu, siis kun mulla on ollut tosi ulkopuolinen olo ja semmonen etten kuulu porukkaan. Niin nyt tän viikon jälkeen mulla on semmonen olo että kuulun sittenkin, ja että mulla tosiaan on kavereita. Ihana tunne pitkästä aikaa.

Mutta eipä mua oikeestaan kiinnosta mikään muu kuin laihduttaminen. Ja se että tänään tulee Vain Elämää ja Juha Tapion jakso. Eli itken koko illan, kuullostaa ihan hyvältä suunnitelmalta koska mun tekee nykyään mieli joka päivä, mutta en osaa ilman mitään kunnon itkun "laukaisijaa" ja Juha Tapion biisit toimii siihen aivan helvetin hyvin.

ps. uskaltauduin laittamaan mun teehen ihan vähän ruskeeta sokeria kun sitä mun kaapista löysin (vanhasta työstä varastettua)