And sometimes you lose, and sometimes you're shooting broken arrows in the dark

Huomenna tulee kaksi viikkoa täyteen tästä elämäntapamuutoksesta taas, joten ajattelin ensimmäisenä huonona päivänä tulla päivittelemään kuulumisia ja edistymistä.

Ensimmäinen viikko sujui tosi hyvin, motivaatio oli huipussaan. Söin päivittäin 700-1000 kaloria, zumbasin 3 kertaa ja 2 kertaa kävin kävelylenkilläkin. Lisäksi olin 6 päivää töissä, joissa kuluu kyllä ihan reippaasti ekstraa, koska työni on todella fyysistä. Ainut kompastuskivi ensimmäisessä viikossa oli perjantai-ilta, jolloin ystäväni (joka ei asu samassa kaupungissa kanssani mutta oli juuri sattumalta käymässä) sai minut juomaan kanssaan... onneksi pystyin pitämään kontrollin enkä juonut montaa. Ja yöllä söin vain vähän ruokaa. En kokenut edes hirvittävää morkkista tuosta, koska en sitten lauantaina pikku krapulassa syönyt melkein mitään, ja olin kuluttanut jo perjantaipäivän aikana niin paljon ,että pystyin antamaan tuon kömmähdyksen anteeksi itselleni, vaikkakin ärsytti että se tapahtuikin heti ensimmäisellä viikolla. Oikeastaan yksi syy myös tuohon armahduksen antoon oli se, että syytin tapauksesta laajalti ystävääni. Tein hänelle täysin selväksi että en halua juoda, sanoin monta kertaa että en juo vaikka hän yritti tuputtaa, ja sanoin että elän nyt terveellisesti. Ja silti hän jankutti niin kauan että annoin periksi. Hyviä ystäviä mulla, eikö?

Toinen viikko meni ruokailujen suhteen hyvin. Olin päättänyt etten käy maanantaina puntarilla, mutta pakkohan se oli. -1,9 kiloa. Sai kyllä hymyilemään. Heti tuntuu jo paremmalta, mitkään vaatteet ei kiristä enää päällä ja työpaidasta näkee ihan selvästi, etten näytä enää siltä että olisin raskaana.

Tällä viikolla edelleen tossa 700-1000 kalorin rajoilla ollaan pyöritty, mutta tällä viikolla treenit on mennyt mönkään. Yhdet treenit skippasin kokonaan koska olin niin väsynyt ja ajattelin että kyllä vielä loppuviikosta kerkeän. Toiset treenit meni sivusuun kun pitikin mennä aikaisemmin töihin. Nyt viikonloppuna oli tarkoitus treenata molempina päivinä, mutta tää lauantai meni mönkään kun kirjoitin aamulla 4 tuntia opparia, ja olin sen jälkeen niin loppu ja onnistuin saamaan hirvittävän ahdistuskohtauksen päälle, etten sitten pystynyt tehdä enää mitään kuin maata koko loppupäivän sohvalla. Päätin kyllä että huomenna aamulla menen heti ensin juoksulenkille, niin treenit on sitten jo tehty ennenkuin jatkan opparin parissa. Eli tämän viikon treenisaldoksi jää vain 2 lenkkiä + 5 päivää töissä. Onhan sekin kuitenkin jotain, en nyt odota mitään huikeita muutoksia puntarissa, mutta ensi viikolla sitten treeniä paremmin ja enemmän.

Harmittaa samaan aikaan nuo työt ja niitten epäsäännöllisyys kun ne vaikeuttaa tota urheilua niin paljon, mutta samaan aikaan oon tajunnut että noitten töitten takia mulla on oikeesti ekaa kertaa elämässä oikeesti hyvät mahdollisuudet onnistua tässä tosissaan. Ihan sen takia että oon töissä niin paljon että mulla ei ole aikaa miettiä ruokaa, kun vaan suunnittelen ne valmiiksi, niin ei ole mahdollista sortua. Lisäks toi työ kuluttaa niin paljon ekstraa että sehän vaan nopeuttaa toivottavasti tätä prosessia.

Toivottavasti ensi viikolla jatkuu samaa tahtia, edes kilo kun lähtis joka viikko olisin tyytyväinen.

- Amy -

Some will survive, others don't

Hei te siellä ruudun toisella puolella. Onko siellä joku vielä? Anteeksi, että jätin blogini hiljaisuuteen kokonaikseksi puoleksitoista vuodeksi. Elämäni vuonna 2015 oli sen verran erilaista, ettei tähän blogiin kirjoittaminen tuntunut enää niin ajankohtaiselta, vaikka piinaavat ajatukset laihduttamisesta sekä kuolemasta eivät jättäneetkään koskaan minua rauhaan, vaikka niitä kuinka pakenin. Tämänkin vuoden alussa vielä yritin, yritin tosissani jättää tämän maailman, ja olla vaan. Niin kuin normaalisti eletään. Olla töissä käyvä aikuinen ihminen, jotka maksaa laskut, käy ruokakaupassa ja siivoaa. No, ihan unelmaahan tuollainen elämä on. Ei se sovi minulle, ja jo parin kuukauden päästä yrittämisestä romahdin.

Kävin pariin otteeseen viime vuoden aikana tarkistamassa muita blogeja, mitä kaikille kuuluu ja katsomassa olenko saanut kommentteja joihin tulisi vastata. Mutta kirjoittamaan en alkanut kertaakaan. Ei ollut sellaista tunnetta, luulin tosissani etten palaisi tänne enää ikinä kunnolla. Tänä vuonna keväällä romahduksissani palasin tänne ilmoittamaan olevani takaisin, mutten kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi kirjoitettua sen enempää, Ei ollut aikaa eikä jaksamista. En ollut vieläkään varma, olenko oikeasti palaamassa tämän blogin ääreen.

Kesä oli ja meni. Ja nyt minä olen täällä taas. Aloittamassa sitä samaa kamppailua, jonka kanssa olen taistellut jo niin monet vuodet. En tiedä uskooko kukaan edes minua enää, kun lupaan tällä kertaa onnistua tosissani. Laihdun ja tulen täydelliseksi. Ja sitten todennäköisesti kuolen. Sounds like a plan?

Olen myös välillä miettinyt pitäisikö minun aloittaa kokonaan uusi blogi. Pyyhkiä kaikki vanhat epäonnistumiset taas maton alle ja aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Tiedän ettei tätä blogia lue moni, sillä suurin osa lukijoistani ovat kadonneet näistä laihdutusblogien maailmoista toivottavasti jonnekkin parempaan paikkaan ja elämään, he oppivat päästämään irti. Minä en. Vaikka olenkin onnellinen heidän puolestaan, oli silti jotenkin surullista katsoa blogilistaani ja sitä karua faktaa suoraan silmiin, että suurin osa lempiblogaajistani on lopettanut ja kadonnut täältä kokonaan. Toisaalta, niinhän minäkin tein. Ainakin hetkeksi. Päädyin kuitenkin siihen tulokseen, että jatkan tämän saman blogin seurassa ja vain päivitän ulkonäköä, sillä tuo vanha ulkonäkö sai jotenkin selkäpiini karmimaan. Eikä se sopinut jotenkin tyyliini enää. Koen aikuistuneeni paljon viime vuoden aikana, joten tällainen yksinkertainen ulkoasu saa riittää. Olisi ihana kuulla, onko täällä enää ketään kuulolla vai kirjoittelenko vain itselleni. Eipä sillä niin väliä, sillä tämän bloginhan alkuperäinen tarkoitushan juuri olikin olla päiväkirjamainen, mutta teidän kommenttinne ovat olleet ihania ja on mukava tietää, jos joku saa jotain irti blogistani.

Ensi viikolla aloitan taas ruokavalion muutoksella ja lenkkeilyllä. Wish me luck.

- Amy -

I'm back.

Vaikka enhän mä koskaan oikeasti lähtenytkään.