Not giving in

Alamäki alko viikonlopusta. Läskiahdistus on huipussaan. Lauantai aamuna vaaka näytti jo 67,5 kiloa mutta ei varmasti näytä enään kun menin lihottamaan itteni taas. Kuinka voinkin olla näin tajuton läski? Kaivan vanhoja kesävaatteita, ajattelen että nää oli viimeks aika löysät, ne on varmaan nytkin, ja ei jumalauta nehän on kireet. Itken ja rukoilen Jumalaa, voi hyvä helvetti kuinka tässä aina käy näin? Miten mä yritän ja annan kaikkeni eikä mikään ikinä riitä? Viime viikolla vaikka oli hyvä ja ylpee olo että treenasin niin paljon, niin samaa aikaa pohdin että miten voi olla mahdollista että syön päivittäin noin 600 kaloria ja treenaan kaks tuntia ja silti laihdun niin hitaasti. Miksi laihtumisen eteen pitää nähdä niin paljon vaivaa? No niinhän se vaan menee, muutenhan kaikki olisi laihoja, jos se olisi helppoa. Typerää.

Lauantai päivällä otin aurinkoa ja onnistuin jopa olemaan tuntematta ihan hirveetä läskiahdistusta (paitsi kun kävelin shortsit päällä, hyi helvetti). Yllättäen paloin taas kun en käyttänyt aurinkorasvaa... ja ahdistuin koska tiesin että mun kaverit on hengaillu koko viikon porukassa ja oon ollut koko viikon yksin kotona. Mut lauantaina sit kuitenkin lähdin porukan mukaan ja se iltahan sitten päätty tietenkin baariin. En syönyt lauantaina mitään muuta kun vajaan 100 grammaa hernekeittoa mutta join kolme lasia viiniä ja paljon kaljaa. Eli ihan saatanasti kaloreita. Tanssiessa toivottavasti kului jotain. Yöllä söin sämpylän ja pari ranskalaista.

Sunnuntaina sitten krapulassa ei tietenkään voinut treenata ja lauantainakin se jäi välistä. Söin suklaata (läski) puuroa hillolla (läski) ja illalla makaroonia ja riisia (hiilariläski). Olin niin varma että maanantaina ennen kotiin lähtöä treenaisin vielä mutta univelat tietenkin voitti joten tänäänkään en ole treenannut. Nyt siis kolmen päivän taukon. Ja kaks päivää syöty huonosti.

Tänään söin kyllä ekan kerran vasta kuuden aikaan (makaroonilaatikkoa normaalin annoksen verran ja pieni leipä). Mut sitten äiti meni ostamaan herkkuja. Voi saatanan saatana. Pullaa, sipsiä ja jätski. Tuijotin sitä jätskipaperia ja kalpenin nähdessäni ne kalorimäärät. Kuinka yhdessä jäätelöpuikossa voi olla niin paljon kaloreita, ihan sairasta! Ja silti söin. Ja nyt on ihan tajuton morkkis. Äiti yritti vielä tuputtaa jotain iltapalaa. "no kylhän sä nyt jotain iltapalaa tarttet" joo äiti en todellakaan tartte jos oon just syöny vitusti sipsiä, 2 palaa pullaa ja jätskin!

Olin oinaan kanssa päivän ja sekin yritti tuputtaa mua syömään vaikka sanoin monta kertaa etten tartte. "tajuutsä että kello on viis ja et oo syöny mitään!" "niin?" "no onks tää nyt joku et meet miinus kaloreille vai?" "joo ei oo"

haluisin että olis jo huomisaamu että pääsisin lenkille. mutta samaan aikaan panikoin suihkutilanteen takia. ja syömisistä koska en halua syödä enää ikinä. kyllä nää kaks päivää löysäilyy sai nyt riittää, mun on pakko laihtua siihen 65 kiloon nyt parissa viikossa ja se ei onnistu syömällä kaikkea paskaa.

Fucked up life

Tunteet heittää koko ajan vuoristorataa. Pari päivää mennyt ihan hyvin laihdutusmielessä, en oo kirjotellu kun kaveri oli kyläilemässä mun luona. Oon silti syöny vaan kerran tai kaks päivässä, ja kalorit pysyny 600 pinnassa. Oon koittanut urheilla niin paljon kun jaksa, mutta se tuntuu hankalalta. Keskiviikkona olin lenkillä ja salilla. Eilen olin lenkillä. Tänään olin salilla mutta sen jälkeen en jaksanut mennä suihkuun. Mitä jos mä haluisinkin mennä illalla lenkille? Eihän mulla ole mitään muuta. Ei mun kaverit halua olla mun kanssa, se tuli huomattua facebookin kautta keskiviikkona. Oon kuitenkin taas vaan koko perjantai illan ihan yksin. Niinkun aina. Oon sentään saanut siivottua mun kämppää todella paljon (oon oikeesti ylpee). Mut siinähän se.

Kaikki muu elämässä kuseekin sitten huolella. En ole tosiaan kesällä töissä joten pitää opiskella. Lensin ulos yhdeltä kurssilta koska tarkastin sähköpostini liian myöhään. Ja nyt ilmoittauduin toiselle jolle en välttämättä pääse. Ja äiti joutuu vararikossaan siitäkin sitten maksamaan kun itsellä ei ole rahaa. Voi saatanan saatana. Miten mun elämästä on voinut tulla tällästä?! Niin tajutonta paskaa ettei mitään järkeä!! Oon helvetin yksinäinen ja omat ajatukset hajottaa ihan koko ajan. Koitan miettiä että kyllä tää tästä tulee tästä vielä hyvä kesä, joo ei vitun varmana tule. Koska ei mulle suoda mitään hyvää, ei ikinä ei nyt eikä koskaan. Kaikki vaan aina menee pilalle ja kusee. Ja kenen syytä se on? NO MUN. Ihan mun omaa syytäni koska onnistun aina pilaamaan kaiken, mikään ei riitä vaikka kaikkeni aina yritän. Niinku oinaski sano yks päivä, yritä parhaas. No niinhän mä teen mutta se ei vaan vittu riitä.

Hyvä etten mennyt sinne suihkuun koska mä todellakin lähden nyt sinne lenkille.

ps. paino oli eilen aamulla 67,9 kg.

Maybe tomorrow

Mulla on todella voimaton olo. Oon ihan hukassa. Enkä tiedä miksi tai mistä tää olo johtuu. Heräsin 10 ja join kahvia. Katsoin tunnin telkkaria. Menin takaisin sänkyyn mahakivun takia (otin eilen laksoja) ja olin sängyssä puol neljään asti. Kuitenkaan nukkumatta. Olin vain. Oli niin turta olo, sellanen että en pääse omin avoin siitä sängystä ylös. Kaikki tuntu niin vaikeelta. Vaikka mulla ei oikeesti oo tällä hetkellä mitään hätää, tänään tuntuu silti että koko elämä kaatuu. Siivoominen, yhden tehtävän tekeminen ja lenkkeily tuntuu ihan mahdottomilta ajatuksilta. En mä vaan pysty, en mä jaksa. Ja samaa aikaa tiedän että esim. siivoaminen auttaisi koska oon asunut nyt tän paskan keskellä yli viikon joten sekin vaan masentaa mua lisää.

Nyt kirjotan tätä ja mietin. Mitä mun pitäisi tänään tehdä? Kello on kohta viisi on en ole oikeasti tehnyt mitään, en yhtään mitään järkevää. Ja koko ilta pitäisi vielä saada kulumaan. Oisipa ja ilta niin voisin vain nukkua. Ehkä huomenna on parempi päivä, ehkä huomenna osaan olla parempi ihminen?

Ahdistaa kun ei tee mieli tehdä yhtään mitään. Ei lukea, ei katsoa telkkaria. Ei mennä ulos, ei liikkua, ei nukkua, ei olla paikoillaan. Täytyy vaan keksia jotain todella turhaa millä saa ajan kulumaan. Ja samaa aikaa ahdistun lisää kun vaan tuhlaan elämäni tälläiseen. Mutta toisaalta, onko sillä yhtään mitään väliä? Mähän olen lomalla, hah.

Voi kunpa olisi voin rahaa niin voisin käydä ostamassa tupakkaa.

What happened?

Olin jo kirjautunut bloggerista ulos mutta oli pakko kirjautua vielä takaisin kirjoittamaan tämä pieni pätkä. Aloin lukea vuosi sitten kirjoittamiani tekstejä ja palailla niihin hetkiin ja muistoihin. Muistan kaiken, muistan miltä musta tuntui. Mutta se ei kyllä näy mun teksteistä. Tapa jolla oon vuosi sitten kirjottanut on tosi erilainen kun nykyään... jotenkin ilonen? Toivoa täynnä oleva, kyllä tää tästä tsemppaa vaan hyvähyvä-meiniki. Kun nykyään tää tuntuu olevan pelkkää valitusta, itkua ja surkua. Mikään ei koskaan onnistu, en ansaitse elää settiä. Järkytyin myös kun luin että oon päässyt 62,7 kiloon viime toukokuun lopussa (en muistanut että pääsin näin alas). Tää motivoi mua hiukan.

Keep going till you make it

Viikonloppu ei mennyt niin hyvin kuin olisi voinut.... toki se meni paremmin kuin ennen olisi mennyt. Vietinkin koko viikonlopun ystäväni luona. Lauantaina liikuntaa oli tämän verran:

- 2,5 km pyörällä
- 1,5 km kävellen
- 4,2 km kävelylenkki (reipasta)

Eli kulutettua tuli ainakin 300 kaloria kuitenkin. Syötyä kuitenkin tuli myös... määristä en osaa kauheasti sanoa mutta söin illalla yhden annoksen lasagnea ja sitten myöhemmin dippiä, kurkkua ja porkkanaa. Ja sipsiä. Ihan vähän vaan, mutta silti. Porkkanaa söin eniten. Aattelin vaan koko ajan että syö nyt sitä porkkanaa mieluummin kun sipsiä mutta sitten aattelin että onhan siinä porkkanassakin kaloreita... Eli sitä kuinka paljon yhteensä tuli kaloreita en todellakaan tiedä. Onneksi tämän jälkeen lähdettiin kuitenkin baariin vielä ja tanssittiin oikeesti 1,5 tuntia putkeen, en oo ikinä ollut niin hikinen baarireissun jälkeen! Eli tässä tuli kulutettua aika hyvin ne sipsit. Harmi vaan että ennen nukkumaan menoa söin lisää sitä lasagnea ja sipsiä.... vitun idiootti.

Sunnuntaina liikunta muodostu:

- n. 5 km kävelylenkki (reipasta)
- 2,8 km kävellen

Syömiset koostu puurosta (ei ollut kokonainen annos) mutta laitoin sekaan vähän hilloa kun en kehdannut kieltäytyä (idiootti) ja illalla syötiinkin sitten ihan täyttä paskaa. Perunaa, nakkeja ja lihapullia. Söin vähän yli yhden lautasellisen, eli ihan "normaalin! verran mutta hyi saatana. Sitä rasvan ja hiilareiden määrää. Ahdisti niin hitosti. Niin paljon että nyt tuntuu superhyvältä olla kotona rauhassa vaikka ensin ahdistikin tulla takasin kun oli hetken jossain muualla...

Tänään oon polkenut 2,5 km kotiin enkä oo syönyt vielä mitään, nukkunut vaan. Aattelin syödä kohta kuitenkin jotta sais energiaa siivoomiseen ja treenaamiseen. Vaaka näytti lauantai aamuna 68,5 kiloa. En usko että näyttää enää ton viikonlopun jälkeen. Pitäisi mennä salille ja zumbata ja siivota koko kämppä. Tekis kuitenkin vaan taas mieli maata ja olla. Laiskottaa.

How many times, till we get it right?

Meen huomenna kaverille yöks. Ja se soitti tänään että jos autan sitä yhdessä jutussa se voi ostaa meille herkkuja illaks.... voi vittu. Ahdistaa ahdistaa ahdistaa! Kerroin sille kyllä että oon eilen käynyt salilla ja tänään lenkillä... ja sanoin että meen huomennakin. Joten aijon yrittää huomenna sanoo sille etten halua mitään paskaa koska oon nyt urheillut. Ehdotan kasviksia ja dippiä. Koska sehän on hyvää. Miks tarttis aina syödä jotain sipsiä, hyi hitto.

Ahdistaa nyt kyllä niin saatanasti. En todellakaan halua niin että oon nyt kolme päivää raatanut ku hullu, syöny 400-700 kaloria päivässä ja huomenna en syö mitään ja sitten illalla sipsiä?? Ei todellakaan... vaakakin näytti tänä aamuna tasan 69 ja se tuntu ihmeeltä. Ehkä mulla on sittenkin mahdollisuuksia laihtua edes 66 kiloon kesäkuun alkuun mennessä? Onhan se nyt parempi kun ei mitään...

Pelottaa myös noitten mun arpien puolesta... pitää nukkua yöhousut jalassa (mitä en normaalisti tee) joten toivottavasti kaveri ei ihmettele sitä.... käsien arpien voin sanoa tulleen kissastani. Koska ne oikeasti näyttävät siltä (onneksi).

Miks viikonloput on aina niin pahoja? Tai miksei kaverit vaan ymmärrä että haluan laihtua? Kyllä nyt vähän voi herkutella vaikka laihdutatkin... joo vittu kun ei vaan voi ymmärrätkö? Oon muutenkin miettinyt että ehkä kaverit ei sen takia tajua, koska oon jo "näin vanha"... tai siis ketä nyt osaisi epäillä syömishäiriötä 21 vuotta täyttävällä? Sit ehkä ihmeteltäis jos olisin 15....

Koska mulla ei ole koulua enää, lähen parin viikon päästä "kotiin" ja oon siellä noin kuukauden ennenkun tuun takas.... jos siis tuun takas, riippuu juhannuksesta ja siitä että missä ja kenen kanssa sen haluan viettää. Tai täytyyhän mun tulla ainakin vaatteita hakemaan. En tiedä. Anyway, ressaa urheilu tän reissaamisen takia. Täällä kotona voin käydä salilla, zumbata ja lenkkeillä. Kotona kotona voin vain lenkkeillä ja pyörräillä. Paska yhtälö siis. Täytyy silti vaan koittaa repiä irti siitä jotain kun salillekkaan ei sitten pääse.... onhan meillä kuntopyörä ja paska yleiskuntolaite. En tiedä. Samaa aikaa tuntuu että tästä voisi tulla todella hyvä kesä mutta samaan aikaan tuntuu myös että siitä saattaa tulla todella hirveä kesä....

When is it my turn to win this game?

Uunissa on tulossa viisi nugettia. Tein riisiä. Kuvottaa, niin paljon kaloreita. Mutta pakko syödä sitä mitä täällä mun kämpässä on kun ei ole rahaa ostaa muuta. Enpä oo kuitenkaan syönyt tänään vielä mitään muuta. Illalla syön paahtoleipää ja puuroa.

Kävin salilla tänään pitkästä aikaa. Tuntu tosi hyvältä. Nyt vaan pelottaa että huomenna paikat on niin jumissa etten pysty tekemään mitään.... vaikka join kuitenkin proteiinia siihen päälle. Zumbasin myös. Joten kerrankin sellanen olo että oon tehnyt jotain järkevää. Nyt vaan oon ihan poikki. Pitäis tehdä viiminen koulutehtävä. En jaksa. Pitäisi tehdä kevätsiivous. En jaksa. Haluan vaan olla. Haluan tuijottaa itseäni peilistä ja saada itseni laihtumaan ajatuksen voimalla. Kunpa se vain olisi mahdollista.

Oinaan kanssa ollaan juteltu siitä kun se haluaisi alkaa käydä salilla. Se onnyt vuoden valittanu siitä kun se on niin laiha (niin törkeetä thinspoa mulle että oon vaan kateellinen) ja että se haluais olla treenattu. Silti se syö tosi huonosti (kaikkii herkkuja, mäkkii yms.) ja vaan valittaa siitä että se onniin läski (huomiohuora). Mut sanoin sille sitten vaan että oo onnellinen että edes oot laiha. Se vastas vaan "mmm". Mun teki mieli huutaa.

"Miten sä jumlauta voit olla noin kiittämätön siitä että oot laiha? Vittu sentään mä antaisin vaikka munuaiseni siitä että saisin olla laiha, tekisin mitä vaan! Miten sä voit sanoa vaan mmm kun sun ei tartte kamppailla sun painon kanssa joka vitun sekuntti tästä elämästä?!?!?"

Vaihdoin aihetta.

Hyi helvetti kun noi nugetit haisee rasvalta.

Scared to live, not afraid to die

En voi katsoa itseäni peilistä kauaa. Se sattuu liikaa. Puhun oinaan kanssa puhelimessa, kuuntelematta mitä hän sanoo. Puristelen itku kurkussa mahaani. Miten se voi olla noin irti musta, senhän voisi vain leikata pois? Pitäisikö? Sunnuntaina oli huono päivä, todella huono. Itkin kun luin terveyslehtiä, keräsin kaikki lehdet jossa oli artikkeleita masennuksesta ja mielenterveyshäiriöistä. Luin masennuksesta kyyneleet silmissä ja jokin napsahti mun päässä. Hain mattopuukon ja ensimmäistä kertaa niin moneen vuoteen, viilsin mun ihoa. Ja se tuntu kun en olis koskaan lopettanutkaan. Se tuntu niin hyvältä, ja oikeelta. Ihan kun olis palannut kotiin. Nytkin kun kirjotan tästä houkuttelen vaan itseäni tekemään sen uudelleen. En kuitenkaan voi. Koitan miettiä kesää. Kohta on pakko olla taas toppi ja shortsit jalassa. Arpien on pakko parantua ennen sitä.

Viimiset kolme päivää on ollut täyttä helvettiä. Niin pahaa ettei oo tehnyt mieli edes nousta sängystä. Ja on ollut pakko kiskoa itteni ylös kouluun ja koittaa selvittää tätä mun paskaa elämää. Mut ei mikään auta. Tää olo vaan jatkuu. Mikään ei paranna. Oon alkanut ensimmäistä kertaa ikinä miettiä että haluaisin puhua jollekkin tästä kaikesta, jollekkin ammattilaiselle. Mutta miten mä sellaselle pääsisin ilmaseks ja ilman että kukaan saisi tietää? Eilen myös mietin ihan tosissani että alkaisin huoraamaan. Ihan vaan rahan takia. Mutta en siihenkään pystyisi varmaan oman itseinhoni takia.

Koulu loppuu huomenna. Ja silti mulla on sellanen olo että mun pää hajoaa tasan nyt. Torstaina aijon mennä lenkille ja salille. Nyt saa oikeesti loppua tää pelleily. Mä en jaksa tätä enään.

Oon niin yksinäinen.

Helvetin hyvää vappua

Mulla on niin paha olla etten kestä. Mun yks juhla, se yksi ja ainot lempijuhla vuodesta jonka olisin halunnut juhlia rauhassa rakkaiden ystävieni kanssa ilman mitään paskaa. Sekään ei tietenkään onnistunut. Koska ei mikään koskaan onnistu mulle. Kaikki on vain tätä ainaista samaa paskaa. Kaverit jättää ja hylkää, sähän se tässä ylireagoit? Niin, anteeksi taas olemassaoloni puolesta. Lähdin kotiin kyyneleet poskille valuen. Kotiin päästessäni itken hysteerisenä äitini rintaa vasten. Mikä mussa on vikana, miksei kukaan halua mua? Miks kaikki haluaa aina että meen pois?

Aamulla paniikki ja morkkis iskee. Mitä mä oon taas sekoillut? Lähtenyt selittelemättä itkien toisten luota pois ja toiselle huutanut puhelimessa että mä olen enemmän yksin kuin sä. Alkaa olla semmonen olo että tää mun järki alkaa pikkuhiljaa himmetä niin paljon etten pysty salaamaan sitä enää kauaa muilta. Tai sitten kaikki ovat jo huomanneet kuinka parantumaton sekopää ja vaiva olen kaikille.

Nytkin kaverit lähtivät jatkamaan juhlia. Ja minä istun veljen vaatteissa tietokoneella niin väsyneenä, niin väsyneenä tähän elämään. Vedin yöllä puol purkkia särkylääkkeitä ihan siinä toivossa että jotain edes tapahtuisi. Mut ei tapahtunut koska oon "immuuni" särkylääkkeille... olis ehkä pitänyt juoda ne viinan kanssa alas eikä veden.

Mulla on niin yksinäinen olo. Mä oikeesti haluaisin jonnekkin hoitoon. Ei mun psyyke kestä tätä paskan määrää enään tai sitä kuinka rikki oon. Läskeys ei auta asiaa yhtään. Oon taas lihonut varmasti sen huikean yhden kilon jonka sain laihdutettua. Miksen voi vain kuolla pois? Eilen puhuimme erään ystäväni tutun itsemurhasta ja samalla huomasin kuinka taas kerran suunnittelin itsemurhaani. Tiedän tasan tarkkaan kuinka sen tekisin. Pukisin valkoisen mekon päälleni. Suoristaisin hiukset ja laittaisin kukkakruunun päähäni. Meikkaisin itseni kauniiksi, huulipunaa. Kirjoittaisin itsemurhaviestin kauneimmalla kaunolla mitä osaan. Ottaisin viimeiset kuvat itsestäni puhelimeeni, viimeiset kuvat joissa hymyilen niin hyvin kuin voin. Ottaisin lasit pois päästäni, ja hirttäisin itseni valkoiseen huiviin. Se oli täydellistä.