Life is good, right?

Ahdistaa ihan helvetisti. Mun maha on ihan ratkeemispisteessä. Oon niin täynnä että oksettaa. En kuitenkaan voi enää oksentaa koska syömisestä on niin monta tuntia. Ihan hirvee henkinen ja fyysinen morkkis tästä kahden päivän syömisestä. Miks mä aina teen tän itelleni? Kuinka paljon voi ihminen vihata itseään?

Lauantaina olin baarissa ja oli oikeesti tosi hauskaa. Mut menin yöllä syömään ja siitä johtuvasta morkkiksesta lähti sitte kahden päivän syömisputki, joka toivottavasti loppu nyt. Mä olen niin poikki. Yritän muistella millasta mun elämä oli vuosi sitten. Se oli ihan täyttä helvettiä niinkun nytkin, mutta todella eri tavalla. Ja en tiedä, oliko se sittenkään pahempi helvetti kuin nyt on vaikka pitkään niin ajattelin. Asuin yksin kotikaupunkissa, olin työpaikassa jossa kaikki vihas mua ja mä vihasin sitä työtä, oli rahahuolia ja riitoja kavereitten kanssa. Mut silti mulla oli kuitenkin semmonen olo että mulla oli kavereita ja aina joku kelle soittaa. Olin yksin kotona mutta se ei haitannut. Laihtumaankin pystyin jotenkin helpommin.

Ja mun elämä nyt. Asun muualla kaupungissa, opiskelen ja on rahahuolia. On mulla kavereita joo mutta ei niin paljoa ja oon siks aina yksin kotona ja se vaan masentaa mua lisää. Tuntuu ettei ketään kiinnosta ja oon ihan helvetin yksinäinen koko ajan. Mun päivät koostuu siitä että nukun pitkään ja tuijotan koko loppu illan telkkaria syöden. Ja viikonloppusin ja aina kun on mahdollista ryyppään että saisin paremman olon. Laihtuminen junnaa koko ajan paikoillaan ja taistelen laihduttamisyritysten ja ahmisikohtausten välillä kokoajan.

En olis kyllä vuosi sitten uskonut että mun elämä tulee olemaan tällästä. Mä kuvittelin että mulla olis enemmän kavereita, sellasia ihan huipputyyppejä. Mulla olis myös työpaikka opiskelun ohella joten rahahuolia ei olis ainakaan niin paljoa kuin nykyään. Mulla olis ehkä jopa poikaystävä. Ja mä olisin laihtunut, en välttämättä tavotepainoon vielä mutta ainakin lähelle. Olisin edes laiha.

Jännä miten sitä saakin kuviteltua kaikenlaista ja silti mikään ei ikinä mene niinkuin haluais. Tottakai se on ihan mun oma vika, enhän mä mun paskasta elämästä voi yhtään ketään muuta syyttää. Ihan vain itseäni.

Ainiin, lupasin mennä viikonlopuks kaverin kanssa festareille ja mua ahdistaa se nyt jo ihan helvetisti koska

1) mulla ei oo rahaa/viimiset rahat menee sinne
2) lahdutus menee taas vituilleen/en saa alotettua kunnolla vaikka huomenna alottaisinkin (ehkä siis vaan paastoon niin paljon kun voin?)
3) mitä helvettiä laitan päälle kun oon tällänen läskisika eikä mitkään mun vaatteet mahdu mun päälle
4) siellä tulee olemaan pari aika hankalaa ihmistä/pelkään että jään yksin

Mutta hei, voihan siellä olla ihan hauskaa ja saanpahan tekosyyn juoda taas kaks päivää putkeen. Life is good, right?

ps. etin kuvia tähän tekstiin ja ykskaks oli pakko mennä oksentamaan. Ja nyt ahdistaa että miks en tehnyt sitä jo aikasemmin, jos oon kaks päivää syönyt kun hullu ja olisin samalla voinut oksentaa.... oon niin sekasin päästäni etten pysy enää ittekkään mukana mun ajatuksista. Pakko lähteä ostamaan tupakkaa.