You can never be too thin

By now you should've somehow realized what you gotta do.

Sanaton. Turta. Sekasin. Tunteeton. En edes itse tiedä enää mitä tunnen. Oon aivan rikki, sekasin. Tuntuu ettei Amyä enää edes olis olemassa, on vaan mä, se hirviö joka hukuttaa surun ja murheen, ja kaiken pienen ja turhankin ruokaan, myrkkyyn, siihen joka tuhoaa kehon lopullisesti. Miten mä päädyin tähän, mulla oli kaikki niin hyvin? Mulla ei ollu nälkä, kammoksuin ruokaa, en tarvinnu sitä. Mun ei tarvinnut suunnitella päivääni sen mukaan, että koska saan ruokaa koska mä en tarvitse sitä. Ja nyt tuntuu siltä että kaikki on ihan toisin. En oo saanu otettuu itseeni niskasta kiinni, en taistele vastaan. Mä vaan syön. Kaikki huutaa mun sisällä, Amy, Ana ja Mia. Ne kaikki vaan huutaa.

 "sä et ole mitään tyttö jos jatkat noin, oot valuttanut kaiken meidän kovan työn tulokset hukkaan, kaikki oli turhaa. Nyt sä vaan taas lihot ja se on aivan sun oma syysi, me autettiin sua ja autetaan vastedeskin jos sä vaan kuuntelisit meitä" 

ja mä haluunkin kuunnella. En tiiä miks en pysty. Nytkin vaikka ajattelin että jos tuun tänne kirjottamaan ja purkamaan niin se auttais, mut ei se auta koska mulla on nälkä. Ja mulla on ruokaa kotona. Joten tiiän että aijon syödä ne ja lihoa, ja itkeä ja vihata itteeni sen takia.

Hunger takes a hold of me, making my decisions.

Kävin aamulla puntarillakin ihan vaan sen takia että saisin kiduttaa itteäni, motivoida. Olin lihonut 2 kiloa, tasan kaks kiloa. Nesteitähän ne varmasti on suurimmaks osaks, ja jos nyt alotan saan ne kyllä helpolla pois. Mut miten saan itteni alottamaan? Sunnuntaista asti oon hokenut "joo huomenna". Ja tässä ollaan. Taas. Eilen aamulla olin jo niin valmis, mut niin väsynyt. Ja siks halusin syödä. Tekosyitä, valheita. Tänään tulee 14 päivä täyteen, tasan kaks viikkoa. Syöty kun hullu, tungettu paskaa naamaan, syöty, syöty, syöty. Tuhottua itteään. Haluun lopettaa, en jaksa tätä enään. Mun on pakko laihtua. Ostin sieltä matkaltakin aivan älyttömästi vaatteita motivaatioks, en mahdu niihin kunnolla/ollenkaan, joten mun on pakko laihtua eikö vaan? Haluun laittaa ne vaatteet päälle ilman että mulle tulee aivan hirvittävä olo, haluun että musta tuntuu hyvältä ne vaatteet päällä. 

I take these pills to make me thin, I dye my hair and cut my skin. 

Eilen kun söin, ei se tuntunut hyvältä. Mietin koko ajan että haluun lenkille, pakko päästä lenkille. Enkä silti lähteny. Vaan söin. Mika mua vaivaa? Tuntuu niin paskalta, haluaisin vaan maata ja itkeä, kadota. En halua syödä ja syön silti. Anteeksi tää teksti on varmasti aivan hirvittävän kuullosta ruikutusta. "jos et halua syödä niin älä sitten jumalauta syö!" 

I don't know what's right and what's real anymore, and I don't know how I'm meant to feel anymore.

Haluun taistella, mä haluun voittaa itteni, käydä sen taistelun ja selvitä voittajana. Ainoona selviytyjänä. Tarviin vaan jotain, jonkun jutun, pienen, joka auttaa mua alottaa sen taistelun. En tiedä mikä se on, toivottavasti keksin sen pian, koska mulla alkaa loppumaan aika kesken. 

Joku, kuka vaan, auttakaa mua. En haluu tuntea näin, muhun vaan sattuu ja sattuu. Mullon niin paha mieli, haluun vaa itkeä. Enkä edes tiedä miks. Koska tää menee ohi? 

Amy