New life, new plan

Huh huh, tuntuu että on niin paljon kerrottavaa etten tiiä edes mistä mun pitäs alottaa! Tää viime viikko oli todella helpottava monen asian suhteen, asioita selvis ja oon saanu mietiskellä ihan kaikkea, itteäni ja muita ja kaikkea mitä mä haluan ja miten mä ne asiat voin saavuttaa.

Ensimmäisenä mainitsen ihan sen, että koulu ja työasiat onneks selvis ja raha-asioitten kanssa pärjäillään jotenkuten. Eli sinäänsä kaikki semmonen "hätä" mitä mulla oli tossa pari viikkoa on nyt ohi, ja se helvetti mistä oon koko ajan puhunu. Toi viiminen kuukausi kyllä todellakin oli sitä, mut nyt luojan kiitos asiat näyttää vähän valosammilta.

 Sitten voisin kertoo mun "asenteenmuutoksesta". Ei kyllä liity mun laihdutukseen, mutta varmasti auttaa myös siinä ja ihan yleisesti elämässä. 

Aijoin hymyillä tästä eteenpäin. 

Olin ylä-asteella tosi ilonen. 

En edes tiedä, enkä muista mistä mä sen jokapäiväsen hymyn 

ja ilon ammensin mun elämään peittämään mun masennusta, 

mut mä vaan muistan että helvetin hyvin mä sain sen peitettyä sillä hymyllä. 

Eihän mulla ollut ikinä mikään huonosti, 

Amyhän on aina niin ilonen. 

Ja sit se kaikki paha maailmassa katos hetkeks. 

Ehkä tää päättyykin ihan hyvin? 

Ja sit mun koko maailma romahti sekunneissa. 

Sen jälkeen mä en enää hymyilly. 

Musta tuli vihanen. 

Mä peitin mun masennuksen vihaan. Pessimisti ei koskaan pety. Ja nyt, varsinkin viime syksystä asti tää on ollu yhtä kierrettä, oon masentunu, en osaa peittää sitä muuta kun olemalla vihanen, oon vihanen niin masennun lisää. Mikään ei oo hyvin. Mut nyt oon löytäny hymyilyn salaisuuden uudelleen yhden työjutun kautta. Kun oikeesti vaan hymyilee, saa huijattua itteään. Vaikka olis ihan älyttömän huono olla, itkettäis eikä missään nimessä hymyilytä, kun vaan väkisin hymyilee tulee ilonen olo. Se on eri asia kun että oikeesti olisi ilonen, mutta seki on alku. Joten aijon lopettaa vihasena olemisen, ja alkaa taas hymyileväiseks ja iloseks Amyksi joka joskus olin. 

Seuraavaks tähän mun laihdutukseen. Ihan suoraan sanottuna ja rehellisesti, oon nyt siitä mun maaliskuun lopussa olleesta viikon reissusta asti lihottanu itteäni tasasella tahdilla siihen samaan pisteeseen mihin lähdin. Enhän mä nyt viikossa liho, ihan hyvin voin syödä. Niin no sit kun niitä viikkoja onkin 6 eikä vaan yks putkeen niin voi kyllä, sillon sä voit lihoa. En oo suostunu kohtaamaan totuutta siitä, mutta siinä kohtaan kun romahdin itkemään kokeillessa shortseja Ruotsin reissun takia vaatekaappini edessä todellisuus iski pintaan. Mulla on ollu koko tän viikon aivan järkyttävä läskiahdistus koska tajuun sen nyt niin hyvin mitä oon menny taas tekemään ittelleni. En pysty käyttämään mitään vaatteita koska inhotan itteäni niin paljon. Oon lihonu aivan älyttömästi, varmasti melkeen sinne 70 kiloon asti takasin. Kaikki se 2 kuukauden työ valuu ku hiekkana mun sormien läpi. Aivan turhaan. Turhaa jojolaihduttamista. En voi uskoa että annoin itteni tehdä sen.

Mut mulla on suunnitelma. Suunnitelma jolla pääsen pois tästä jojolaihdutuksesta lopullisiin tuloksiin ja jolla pääsen uuteen elämään. Ja se suunnitelma tulee pitämään, sille ei oo mitään esteitä. Ainoo este on minä itse ja mä en aijo enää pysäyttää itteäni, enää ikinä.

Huomenna alotan taas alusta. Alotan treenaamaan, aamulla meen lenkille ja tähtään taas siihen että joka aamu lenkki, ekat pari viikkoo joka toinen päivä riittää. Meen huomenna myös ostamaan salikortin ja käyn salilla. Salitreeniä myös joka toinen päivä alkuun. Syömisten suhteen ajattelin pitää 3 vuorokauden, eli 72 tunnin paaston nyt tähän alkuun. Tiiän että vähän riski, mutta oon nyt syöny niin paljon että miks en muka pystyis siihen? Aijon myös käydä ostamassa nesteenpoistajia kun niitä kuulema saa ihan tavallisesta kaupasta. Näin saan varmasti heti ensimmäisellä viikolla tiputettua painoa aika paljon mikä on tarpeellista ottaen huomioon kuinka paljon oon lihonu takasin. Ja huomenna alotan taas maanantai aamun punnitukset, mutta ne tulee jäämään siihen maanantaiaamuun, en ala kyttäämään painoa muuten ettei siitä tule turhaa stressiä. Vaikka ahdistaa nyt jo se tuleva paino, tapan itteni jos vaaka näyttää seiskalla alkavaa numeroa koska lupasin jo ittelleni että sinne ei enää palata ikinä. Ja jotta tää systeemi ei heti alkuun kusisi, aijon heti aamulla levittää kaikki mun tavotefarkut (joita on ainakin neljät + kaikki vanhat farkut) joihin en mahdu lattialla ja ottaa niistä kuvan mun puhelimella ja laitan sen mun taustakuvaks. Joten nään ne joka kerta kun katon puhelinta, luulis että se motivois ainakin tarpeeks ettei tuu syötyä. Lisäks luin myös netistä toisen tavan motivoida itseään jota ajattelin käyttää: laitan lehtiä pinoon niin paljon kun haluun tiputtaa mun painoa, ja aina kun laihdun kilon saan ottaa yhden lehden pois. Tääkin kuullostaa aika hyvältä keinolta. Lisäks aijon luopua alkoholista (MITÄ?) kyllä, luitte aivan oikein. Tämä tyttö tarttuu pulloon seuraavaks vasta juhannuksena. (Tulee olemaan pitkät viis viikkoa...) Aijon vaan nyt ihan täysin keskittyä treenaamiseen enkä anna krapuloitten sun muitten hiilaripöhötyksien estää sitä. Aijon myös kesällä sitten kun rahatilanne sen sallii kokeilla sairaaladieettiä ja treenata neljän viikon treenin minkä avulla jaksaa lenkkeillä 10 kilsaa. Nappasin me naiset sporttilehdestä.

Huh onpas tullu pitkä teksti jaksaakohan kukaan tätä edes lukea loppuun. Mutta joo, tossa oli pretty much kaikki pähkinänkuoressa mitä oon pähkäilly viimisen viikon. Jos huomenna muistuu lisää asioista voin niitä sitten kirjotella, mutta tässä kaikki tältä erää. Täytyy se vielä mainita nopsaan, että meni kylmät väreet tänään kun kuuntelin ekaa kertaa Elastisen treenipiisin Hallussa, on muuten aivan älyttömän motivoiva. Latasin sen heti ja huomenna lenkillä aijon paukuttaa sitä hulluna. 

Toivottakaa mulle onnea, tästä tulee helvetin rankka reissu mutta lopussa kiitos seisoo kun saan vihdoin olla onnellinen kropassa jonka tunnen omakseni.

<3: Amy