Battlefield

Mä oon vaan niin epäonnistuja. Miten voisin olla oma sankarini, kun en saa otettua edes itsestäni niskasta kiinni ja lopetettua syömistä? Miksei tää vaan onnistu. Olin niin varma että tänään olisin pystyny siihen, tänään olis ollu mun uuden elämän ensimmäinen päivä. Herätyskello soi kymmeneltä, nukuin yhteen asti. Nousin ja söin loput suklaat mitkä multa eilen jäi. Katoin koko päivän telkkaria. Ja tässä sitä taas ollaan....

Jotenki niin typerää, mietin itekseni, aina kun mun pitäs alottaa, käyn jotain ihme sotaa pääni sisällä.

"mut miks mun ees pitäis laihduttaa?"
"kyllä sä hyvin tiiät, sä haluat laihtua"

"mut mä en jaksa käydä sitä taistelua läpi, taas"
"sun on vaan pakko, se on ainut keino laihtua"

"mä en jaksa taas vaan epäonnistua"
"et sä epäonnistu, kyllä sä voit laihtua"

"miksen mä vaan voi olla tällänen kun oon?"
"koska et oo tarpeeks hyvä olemaan sä jos oot noin läski"

"eli mun on pakko laihtua"
"jep, se on ainut mahdollisuus onneen"

"mut mä en vaan jaksais taistella"
"sun on pakko"

Toi ensimmäinen puhuja on minä. Mut toi toinen... mä en tiedä ketä se on. Se on se toinen puoli mua, joka ei oo ikinä tyytyväinen muhun. Se on se joka haukkuu mua, arvostelee ja kiusaa joka ikinen hetki. Se ei jätä mua koskaan rauhaan. Ja vaikka koitan taistella, sanoa että mä en jaksa, musta ei oo siihen, niin se vaan väittää vastaan ja sanoo että mä pystyn siihen, se ettii mulle todisteita netistä. "Kato nyt totakin, se on paljon isompi kun sä ja on onnistunut laihtumaan vuodessa laihemmaks ku sä oot ikinä ollu. Jos se pystyy siihen niin säkin pystyt, ihan helposti"

Joo ihan helposti. Kunpa se oliski vaan niin helppoa.