Oon niin hukassa, ja eksynyt. Pari päivää sitten vuodatin sieluni tänne siitä kuinka vannoin että muutun ja aijon laihtua ja vieläkään en ole tehnyt mitään sen eteen. Jumitan tässä samassa tilassa, syön ja katon telkkaria. En tee muuta. Mietin kuka mä oikeen oon. Mulla ei oo mitään, ei ketään. Tunnen oloni niin yksinäiseks ja hukatuks.
Tällä viikolla kolmena iltana kun menin nukkumaan katselin instagramista erilaisia laihdutuskuvia, kuinka ihmiset ovat laihtuneet ja onnistuneet, ja siitä motivoituneena itkin ja vannoin että minäkin aijon. Mutta aamulla kun herään se kaikki on tiessään. Syön taas. En liiku. Ahdistun kouluasioista, silti en tee läksyjä vaan katson telkkaria. Mikä mua oikeen vaivaa? Miksen voi edes yrittää?
Mä tiedän että mä haluan laihtua. Se on ainut asia minkä mä oikeasti tiedän. Mutta mulla on niin voimaton olo. Miks kaikki muut pystyy siihen, mutta mä en? Vaikka kuinka yritän? Miksen mä ikinä saa rikottua siitä kaavaa, mitä oon nyt pari vuotta toistanu?
Ensin se alkaa, ensimmäinen kuukausi on heppo, laihdun. Sitte se laihtuminen alkaa hidastua, alkaa tulla epäonnistumisia. Se kestää max. 3 kuukautta ja sitten lopetan kun seinään kun jotain käy, lähden matkalla yms. Ja siihen se taas jää, parin kuukauden päästä oon lihonut kaiken takasin. Miks se menee aina niin, miksen saa jatkettua eteenpäin?
Mun on pakko yrittää, ihan pakko. Mulla olis nytkin niin hyvä tilaisuus alottaa huomenna alusta. Eikä mun tarvii tehä sitä sekoillen, voin tehdä sen positiivisesti. Kääntää negativisuuden positiiviseen. Jos syön yhden kielletyn asian, ei mun tarvii seota päästäni siitä vaan olla tyytyväinen etten syönyt enempää. Jos yks treeni jää välistä, ei se haittaa koska oon treenannu muina päivinä. Mun ei tartte laskea kaloreita hulluna tai pomppia vaa'alla kolmen päivän välein. Mä voin tehdä tän oikein, positiivisesti ja onnistua. Mun on pakko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos vierailet blogissani, olisi ihana jos jättäisit jäljen itsestäsi!
(Muistetaahan kuitenkin pysyä asiallisina, kiitos ♥)